Tammikuun tärkein hetki

Ihanaa alkanutta helmikuuta! 

Pitkä tammikuu on nyt takana. Edessä lyhyt helmikuu.

 Vuosi ei kaikinpuolin ihan parhaimmilla mahdollisilla tavoilla ole alkanut, joten hiljainen toive olisikin että helmikuu voisi olla rauhallisempi. 

Tottakai tammikuu sisälsi paljon myös hyviä ja onnen hetkiä, joista jokaisesta olen enemmän kun kiitollinen. Mutta, elämä kun ei ole kuitenkaan pelkkää iloa ja onnea niin myös niitä raskaita hetkiä koettiin tammikuussa. 

Tähän postaukseen halusin nostaa yhden todella suuren asian eiliseltä, viimeiseltä päivältä tammikuuta joka kuitenkin kruunasi tammikuun parhaimmalla mahdollisella tavalla. 

Sitä ennen kuitenkin hieman viikon kuulumisia... 

Tiistai iltaa vietettiin eläinsairaalassa meidän rakkaan toisen karvatassun kanssa. Hän oli kaikinpuolin virkeä oma itsensä, mutta jotain kummallista käytöksessä kuitenkin oli, joten varasimme ajan varmuuden vuoksi. 

25v olen itse elänyt kissojen kanssa, ja kaikeksi onneksi kaikki kissat  jotka minulla ovat olleet, ovat säilyneet todella terveinä, joten lääkäreiltä on hyvin vältytty. Joten tässä vaiheessa on varmasti sanomattakin selvää, että jännitys oli suuri mennessämme sairaalaan. 

Kaikki näytti alkuun oikein hyvältä, eikä reippaasta karvatassusta löytynyt mitään poikkeavaa. Päätettiin kuitenkin ottaa verikokeet samalla reissulla, ja vaikka olin jo ehtinyt huokaista helpotuksesta niin hieman liian aikaisin. 

Verikokeet näyttivät munuaisarvot todella hurjiksi, joten diagnoosina oli krooninen munuaisten vajaatoiminta. Tähän suurin apu on hyvin tarkka ruokavalio, jonka kanssa nyt opettelemme uutta arkea. Oman haasteensa tähän tuo toinen karvatassu, joka ei saa syödä näitä ruokia, joten vielä hieman hakee uudet ruokailutottumukset täällä paikkaansa. Onneksi ruoka maistuu kuitenkin oikein hyvin, vaikka todella ronkelista kissasta onkin kyse. Tämä oli iso helpotus. 

Rakkaalle karvatassulle reissu oli luonnollisesti myös todella raskas, ja seuraava päivä menikin pitkälti sängyn alla oleillessa. Itsellänihän huoli kasvoi kasvamistaan, koska ei moinen käytös neitiin sovi. Kuinka sitä alkaakaan vaistomaisesti tarkkailla jokaista elettä, ja liikettä jne. tälläisessä tilanteessa! 

Loppu illasta päätin kuitenkin, että on pakko rauhoittaa mieltä ja antaa vain aikaa nyt. 

Torstai aamu alkoi selvästi pirteämmissä merkeissä, ja ruoka maistui hyvin ja hieman neiti jaksoi jo leikkiäkin. Edelleen pidin mielessä, että nyt on vaan jaksettava antaa aikaa, että kisumme olisi taas oma reipas itsensä. 

Ennen kun petasin sängyn menin hetkeksi vielä lepäämään. Ei mennyt kauaakaan kun kisu hyppäsi sänkyyn, tuli puskemaan ja alkoi kehrätä iloisesti! <3 

Tämä hetki oli vain jotain niin suurta, että onnenkyyneleiltäkään ei voinut välttyä! Tämä hetki, joka on aikaisemmin ollut itsestäänselvyys, oli nyt tammikuun paras hetki <3