torstai 28. toukokuuta 2020

Haaveita ja pettymyksiä


Kuva: Pinterest


Viime postaukset ovat keskittyneet kovasti uuteen kotiin sekä hankintoihin, ajatukset kun ovatkin jo kovasti siirtyneet sinne. Ennen muuttoa on kuitenkin vielä paljon mietittävää, sekä hoidettavia asioita. Tässä vaiheessa voisi kai sanoa, että onneksi on aikaa ( vielä ) vaikka edelleen mieli on kovin malttamaton!

Mutta, jatketaankin yhdellä haaveella, että myös yllättävällä pettymyksellä. 
Nimittäin itsellä oli kovasti haaveena IKEA:n suosittu Stockholm rottinkikaappi ja vielä maaliskuussa kun kävimme ostamassa uuden sohvan, niin tätä tuli viimeksi ihailtua ja ajattelin että pian sen saan kotiuttaa. 

Kuinkas sitten kävikään? 

Katselin toissa viikolla IKEA:n sivuja ja kaappia ei vaan löytynyt. Olin aivan ihmeissään, että mikä häiriö nyt sivuilla kenties on. Kysyinpä asiaa sitten hetken etsittyäni asiakaspalvelusta ja sieltä kerrottiin, että kaappi on poistunut valikoimasta eikä sitä ole enää tulossa, eikä yhtään ole jäljelläkään enään! Olin kyllä aivan ihmeissään, onhan kyseessä ollut kuitenkin IKEA:n yksi kaikkien aikojen suosituimmista tuotteista. Kyllä meinaan harmitti! Ja myönnettäköön, että toki edelleen harmittaa, mutta ei nyt auta muuta kun keksiä jotain uutta kaapin tilalle. Eihän tämä nyt ainoa kaappi maailmassa ole, vaikka hyvin kaunis onkin. 

Mutta, josko sitten mennään siihen haaveeseen! 

Niin ikään samaa sarjaa olen haaveillut Stockholm sarjan sohvapöydästä. Tässä ajattelin olla "nopea"  ja josko tämäkin sattuisi poistumaan valikoimasta ennen kun pääsemme muuttamaan, niin päätin tilata pöydän jo valmiiksi odottamaan uutta kotia. Kyllähän yksi pieni pöytä aina varastoon mahtuu, vaikka tiukkaa tekeekin :) 
Tämä hiukan kompensoi tuota harmitustakin kaapista, onneksi ei tästä haaveesta jääty paitsi. 

Tori.fi:ssä moni muukin tuntuu haikailevan kaappia, itse olen kahden vaiheilla pitäisikö laittaa osto ilmoitusta pitkän jonon jatkoksi... 

Vielä pieni ajatus muuttoon liittyen muuten...

Muutenkin huonekaluja on tullut ( luonnollisesti ) suunniteltua uuteen kotiin. Suurin osa kun menee kokonaan uusiksi, tästä aiheesta kirjoittelinkin jo aikaisemmin. 
Koska kyseessä on isoja hankintoja, kurkkasin Sortter:in sivuille, jossa pystyy helposti kilpailuttamaan joustoluottoja maksuttomasti. Erittäin näppärää ja sivut ovat todella helppokäyttöiset kaiken lisäksi, tästä plussaa :)



Kuva: Pinterest

8 kommenttia:

  1. Voi ei, tiedän todellakin tunteen! Itse juuri tällä viikolla haaveilin Stocksund - sohvista mutta huomasin että myyvät enään sikahinnalla niihin päällisiä :( Onneksi näihin sohviin on myös muilla liikkeellä vastaavia, itse vain pidin Ikean värivaihtoehdoista eniten. Mutta, vaikka sanoisivatkin ettei enään tule niin en pitäisi sitä ihan satavarma. Sillä itse ostin tuon rottinkipenkin pari vuotta sitten vahingossa juuri kun sen tuotanto lopetettiin ja huokaisin helpotuksesta. Mutta tittidii sitten niitä tuli taas myyntiin :D Uskon että noita kaappejakin vielä tulee, sen verran suosittuja ovat olleet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentista ja mahtavaa kun tiedät mitä ajoin takaa :)

      Ihan varmasti samanlainen tunne sinulla kävi sohvien suhteen!

      Aloin muistella kanssa tuota penkki juttua kun kirjoitit, että olen lukenut // kuullut että se kävi pois myynnistä ja on kuitenkin tullut takaisin. Koska pitkään tosiaan tätä olen itse miettinyt, nykyisessä kodissa vaan ei ole ollut paikkaa sille harmillisesti.
      Lieneekö kyseessä jonkinlainen markkinointi kikka, se ainakin nousee mieleen?! Olisihan se todella mukavaa jos kaappi tulisi jonain päivänä uudelleen myyntiin :)

      Poista
  2. Voi ei! Toi on ihan kamala tilanne kun jotain poistuu valikoimasta ja sitten kun menet hakemaan niin sitä ei ole enää! Toivottavasit jotain kivaa löytyy tai ottavat nopeasti takaisin tuon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepäs se ja kun en nyt itse ainakaan ymmärrä miksi niin suosittua viedä pois markkinoilta. Onneksi tässä on hieman peliaikaa, niin ehtii miettiä mitä nyt tilalle :)

      Poista
  3. Todella harmillinen tilanne, voin hyvin samaistua tuohon pettymykseen ❤️ Mun piti ostaa tuo samainen penkki tai pöytä tänne ennen muuttoa kuormaan mukaan, mutta kuinka ollakaan, se oli loppu ja sanottiin, ettei tule enää, mutta niin vain näkyi tulevan, eli hyvin saattaa käydä niin, että kaappia kuitenkin tulee vielä. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni, uskon, että tiedät mistä puhun! :) <3

      Joo, ihan tota, tää penkki oli kanssa tosiaan pois myynnistä x ajan, mutta kappas kun tulikin takaisin :D Voisin siis uskoa, että kaapin kanssa käy samoin. Ehkä täytyy nyt harkita jokin väliaikais ratkaisu ja olla tarkkana jos tulee takas <3

      Poista
  4. Itsekkin olen monesti kaappia miettinyt, mutta paikkaa ei ole ollut. Pidetään peukkuja, jos tulisi vielä uudestaan myyntiin. :) Tuo penkkikin on todella kiva, ja monikäyttöinen. Varmasti ihanaa suunnitella ja miettiä uuden kodin sisustusta. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä kuulostaa tilanne kovin tutulta, eli sama tilanne mikä täällä ollut :)

      Jotenkin itse jaksan uskoa, että jossain vaiheessa kaappi tulee tosiaan myyntiin uudelleen, ja kysyntää varmasti tulee kyllä olemaan todellakin! :)

      Iloa viikonloppuun! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...