tiistai 8. syyskuuta 2020

Eteisessä

 



No niin, jospa nyt vihdoin päästään aloittamaan uuden kodin kierrosta! Ja eikös se ole kovin luonnollista aloittaa eteisestä, joten eiköhän lähdetä kurkkimaan enemmän :) 

Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että eteinen oli varmasti yksi vaikuttavampia asioita meidän päätökseen tästä kodista. Eteinen on nimittäin todella tilava ja valoisa, eli ihan lottovoitto edellisen pienen ja kapean eteisen jälkeen. 

Eteisessä on iso vaalea laattalattia ( jota ensin karsastin ) , mutta kun näin ensimmäistä kertaa laatat asennettuna, niin mieleni muuttui täysin. Saatika nyt kolmen viikon asumisen jälkeen, laatta on aivan must valinta eteisessä! 

Iso ikkuna varmasti kruunaa eteisen valoisuudellaan sekä avara portaikko tulee sitten tiukasti kakkosena. 




Eteiseen pääsimme valitsemaan säilytysratkaisua suomalaiselta Hiipakka kalustetehtaalta, jonka huonekaluihin olin itseasiassa jo törmännyt aikaisemminkin ja ajatusmyssyssä olikin mahdollinen vaihtoehto valmiina. 

Tarvittiin yksi käynti uudella kodilla rakennusvaiheessa ja mittailimme ikkunan viereistä seinänpätkää ja siinä vaiheessa pääsi jo lukitsemaan vaihtoehdon. Mielettömän kaunis Anton lipasto olisi aivan täydellinen uuteen eteisemme! 

Valitsimme väriksi valkoinen / saarni ja en kyllä voi lakata ihastelemasta tuota uskomattoman kaunista kannen väriä / pintaa. 
Valitsimme lipastoon jalat ( toinen vaihtoehto sokkeli ), jalkojen kanssa lipasto on hieman korkeampi ja tämä oli meidän tarpeisiimme parempi vaihtoehto. 

Anton tuotteiden runko on MFC-levyä ja laatikoiden etusarjat ovat maalattua MDF-levyä. Laatikot sulkeutuvat pehmeästi push-open mekanismilla, joka on ehdottomasti plussaa! 

Anton tuoteperheessä on huonekaluja moneen lähtöön, kannattaa ehdottomasti kurkata kuinka ihania vaihtoehtoja löytyy! :) 



Eteinen on tältä puolelta valmis, mutta muualta pientä viilausta vaille valmis. Viikonloppuna saatiin eteistä hieman eteenpäin onneksi, joten hiljaa hyvä tulee! Kenkäsäilytys on nimittäin ollut aivan oma projektinsa, ja suunnitelmat ovat sen suhteen ehtineet muuttua monestakin syystä useampaan otteeseen. Nyt kuitenkin saatiin siihen hieman ratkaisua ja kun eteinen tosiaan etenee niin kuvaillaan sitten toisestakin suunnasta tätä meidän yhtä lempparitilaa uudessa kodissa. :) 


Kiitos Hiipakka loistavasta yhteistyöstä! 

6 kommenttia:

  1. Aivan upean valoisa ja avara eteinen teillä 😍 Ja uusi lipasto näyttää kauniilta puisine yksityiskohtineen ja tosi kaunis myös teidän kattovalaisin. Ihanalta näyttää uudessa kodissa. 👌🏻

    Mukavaa syysviikkoa! 🍂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni hurjasti! <3

      Eteinen todellakin on todella avara ja valoisa, ja kun miettii edellistä kotia niin tämä todellakin on ihan lottovoitto! :) Aivan ihana kun eteisessä mahtuu touhuamaan kaikenlaista ja heti kotiin tullessa on valoisa tila vastassa :)
      Valaisimeen ihastuin itsekin jo tuossa talvella, ja itseasiassa tuli hankittua sekä tämä että roikkuva versio samasta sarjasta! :)

      Iloista syysviikkoa myös sinne! <3

      Poista
  2. Oi, miten kaunis ja valoisa eteinen teillä on. Itse ihastuin tuohon teidän valaisimeen katossa. Mikä valaisin kyseessä?
    Ihanaa syyskuuta uudessa kodissanne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin kovasti Kaisa! <3

      Kuten tuossa Jennillekin yllä kirjoitin, niin tämä tila on kyllä niin meille lottovoitto! :) Ennen kun oli niin pieni ja ahdas eteinen, niin tätä on jaksanut ihailla :)

      Valaisin on IKEA:sta ja on nimeltään siis Risbyn, ja tätä on tosiaan sekä tälläisenä, että roikkuvana versiona :)

      Ihanaa syysviikkoa myös sinne Kaisa! <3

      Poista
  3. On kyllä ihanan valoisa ja avara eteinen, sekä kauniisti sisustettu. <3 Onkohan sama peili, mikä täälläkin on vihdoinkin seinässä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon sanoistasi! <3

      Tuo peili on Rustasta ostettu :) Tämä taitaa olla aika suosittu peili :)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...