sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Eteisen toinen puoli

 


Leppoisaa sunnuntaita kaikille! 

Täällä aloitellaan syyslomaa ( itselle se vuoden ihanin loma! ) rauhallisissa merkeissä. Ruska on kyllä varmasti nyt täällä etelässä kauneimmillaan, ja aivan ihana kun eilen paistoi pitkästä aikaa myös aurinko kunnolla! Vielä kun ilma hieman viilenisi, ja tulisi ne kirpsakat aamut niin olisi kohtuu loistava tilanne. 

Mutta, joskos päivän aiheeseen sitten. Kotikierros nimittäin saa jatkoa, ja kurkataan eteisen toiselle puolelle tällä kertaa. Eteisen toinen puoli löytyy täältä ja nyt siis kurkataan toiselle puolelle! 




Tuo Bo LKV:n kalenteri juliste on itseasiassa hyvin ensimmäisiä juttuja mitä tähän kotiin laitettiin! Olin nimittäin ensin ajatellut julistetta työhuoneeseen, mutta sitten syttyi lamppu, että se olisi aivan täydellinen eteisessä, heti sisään tullessa. Se kertoo siinä heti, koska tämä koti on valmistunut ja suuri unelmamme on käynyt toteen  <3 Tämä on ollut meidän molempien mielestä niin oikea paikka tuolle. 

Porrastilan valaistusta hoitaa tällä hetkellä loppukesästä löytynyt lyhty. Ollaan vielä kahden vaiheilla, lähdetäänkö laittamaan valaisin porrastilaan vai ei. Mutta, täytyy sanoa, että tälläiselle tunnelmavalojen ystävälle tuo on aivan oiva vaihtoehto. Lyhdyn sisällä on ajastettu valosarja, joten se toimii aivan loistavasti siinä. 




Talvella jo ehdin suunnitella oivan ratkaisun portaiden alle, ja ajatuksissa oli kiinnittää IKEA:n kenkälaatikoita sinne, mutta kun asia tuli ajankohtaiseksi, niin päädyttiin, että ei raaski tehdä niin paljon reikiä seinään kun laatikot olisivat vaatineet. Tämän jälkeen ei ollutkaan niin yksinkertaista... 

Nimittäin yllättävän huonosti on kenkäkaappeja markkinoilla! IKEA:ssa ( yllätys ) oli pari mieluisaa vaihtoehtoa, mutta saatavuus näiden kohdalla oli mitä oli ( odoteltiin ja odoteltiin) ja lopunkaiken niitä ei ikinä saapunut luvatusti. Oli siis parempi alkaa miettiä vaihtoehto B:tä. 

Jälleen yksi kierros IKEA:ssa ja päädyttiin perus Malm lipastoon ja ostettiin sisään vielä kenkäalustoja suojaksi. Tämä on toiminut hyvin ja saatiin sinne kuitenkin paljon kenkiä mahtumaan. 

Seuraavaksi meinasin saada hieman harmaita hiuksia, että mitä laitan lipaston päälle seinään. Kaikki vaihtoehdot tuntuivat huonoilta, tai ehkä silloin ei vaan ollut paras päivä kokeilla ;) Lopun kaiken pari taulua näytti silmää miellyttävältä ja myös lipaston päälle sai rakennettua mukavan asetelman. 

Eteinen siis on nyt valmis vihdoin! Toiselle puolelle eteistä tosin on tullut pieni lisäys ja täytyy se vielä kuvailla lähipäivinä! 


10 kommenttia:

  1. Kertakaikkiaan kun on ihanan, kutsuvan, kotoisan, avaran, valoisan ja Stella Vaniljamaisen näköistä! Juliste on ihana muisto ja muistutus seinällä ja sen näkeminen heti kotiin tullessa tuo varmasti lämmön aallon sydämeen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis voi kiitos tästä kommentista! <3 Kuinka kauniisti kirjoitettu! <3

      Tuo juliste on niin totta, sillä on iso merkitys todellakin meille :) Enpä alkuvuodesta olisi uskonut...

      Poista
  2. Tämä teidän eteinen on kyllä varsin onnistunut ja ihanan tilava. Tuo lyhtyidea porrasvaloina on aivan huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Jenni ilahduttavasta kommentista! <3

      Eteinen on tosi mieluisa meille, ja ollaan kyllä niin tyytyväisiä että on tilaa! Ei ole vanhaa eteistä ikävä! :D

      Poista
  3. Kaunista ja seesteistä!
    Mukavaa lokakuuta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Sari! <3

      Iloa tähän kauniiseen syksyyn! :) <3

      Poista
  4. Kaunista ja valoisaa <3 Ihana lyhty myös portaikossa <3

    VastaaPoista
  5. Kaunis blogi!💙

    ❥ https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos todella paljon kommentista ja tervetuloa mukaan! <3

      Tulen vastavierailulle :) <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...