keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Joulun jälkeen + arvonnan voittaja

 



Joulun jälkeiset terveiset täältä! 

Joulu oli ja meni, yhtä nopeastikin kuin yleensä. Moneen kohtaan jouluna olisi voinut pysäyttää ajan ja toivoa mukavien hetkien kestävän pidempään. 
Tämä(kin) joulu oli aika touhun täyteinen, joten varsinaiselle levolle ei juuri vapailla jäänyt aikaa. Mutta josko uudenvuoden vapailla hieman ehtisi sitten ottaa rennommin. 
Touhuista huolimatta mitään hetkeä en vaihtaisi joulussa pois ja sydän on täynnä toinen toistaan ihanampia muistoja. <3

Vanhoilla kotikulmilla oli myös lunta ihan "kiitettävästi" joten voi hyvinkin sanoa, että saimme viettää valkoisen joulun. 
Sen sijaan säätietoja kun olimme katsoneet, niin etelä-suomeenkin luvattiin jo joulunpyhinä lunta, ja tähän varauduttiinkin hyvin, nimittäin reissusta käytiin ostamassa lumilapio! Ihan kun sitä tavaraa ei olisi muuten ollut matkassa jälleen riittämiin... 
Noh, kun pääsimme kotiin niin paljas maa odotti eikä ollut pelkoa että tarvitsisimme sillä hetkellä lumilapiota pihan siivoukseen! Onneksi kuitenkin nyt eteläänkin on saatu lunta, ja voi ihanuus kuinka se on tuonut iloa nyt välipäiville! 






Ennen joulua totesin, että vaikka takana on raskaskin ja hyvin poikkeuksellinen sekä muutoksien täyteinen vuosi, niin silti minusta tuntuu että aivan juuri oli viime joulu! 
Joulun pyhät kun alkoivat lähestyä, niin itsellä tämä tunne vaan vahvistui. Tulipa myös katseltua viime vuoden joulukuvia, ja nekös sitten vahvisti vaan tuota tunnetta. Mutta uskottava se oli, että vuosi on kuitenkin kaikesta erikoisuudestaan huolimatta mennyt äärettömän nopeasti ja oli uuden joulun aika. 

Jouluna tuli kokeiltua ihanaa ja helppoa kakkua jonka tässä loppusyksystä bongasin @fortheloveofmoments insta tililtä. 
Kaikessa yksinkertaisuudessaan tässä on kaksi valmista mutakakkua sekä purkki vaniljarahkaa ja marjat päällä! Tästä tuli todella herkullinen ja makeutensa vuoksi riittää isommallekin porukalle, koska pieni pala todellakin ( varsinkin jouluna :D ) riitti todellakin tyydyttämään makean himon! Kannattaa ehdottomasti kokeilla, helppoa ja nopeaa! Ja kun valitsee vielä gluteenittomana mutakakun niin sopii loistavasti jos porukassa on keliaakikoita kuten meillä :) 





Kotiin jätettiin molemmille parit lahjat, ihan tilan säästämiseksi sekä samalla uusien perinteiden luomiseksi :) 
Joulun vietosta palattiin kotiin joulupäivän iltana myöhällä, ja tapaninpäivänä sitten availimme vielä lahjoja pitkän aamupalan päätteeksi. 

Tapaninpäivään mahtui pitkä ulkoilu ja päälle sauna ja hyväruoka sekä joululeffa. Ensimmäinen joulu uudessa kodissa ja ihania uusia juttuja! :)

Kaikenkaikkiaan oikein onnistunut joulu jota on nyt ilo muistella jälkeenpäin <3


****  ****  ****  ****  ****  ****  ****  ****

Vielä on arpakone pyörinyt kertaalleen kun viimeinenkin adventtiarvonta saatiin päätökseen! Kiitos niin kovasti kaikille kalenteriin osallistuneille ja tervetuloa myös uusille lukijoille! <3 

Arpakone nosti voittajaksi: Kaisa:n! Onneksi olkoon! <3 
Laitteletko s.postia niin saadaan vielä viimeinenkin palkinto matkaan? :) 


Tässä vaiheessa vuotta haluan myös esittää kiitoksen kaikille teille ihanille lukijoille, aivan ihana että olette siellä blogin matkassa mukana! <3 Kuinka paljon se merkkaakaan! 
Lisäksi suuri kiitos kaikille yhteistyökumppaneille, kanssanne on ollut ilo tehdä yhteistyötä tänä vuonna! <3 

ONNELLISTA UUTTA VUOTTA KAIKILLE ja kuullaan taas ensi vuoden puolella! :)

8 kommenttia:

  1. Oi, mikä ihana yllätys minua odottikaan täällä sinun blogissasi. <3 Laitan sulle s-postia.
    Ja, oikein mukavia ja leppoisia vuoden viimeisiä päiviä sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea vielä Kaisa <3 Tiedot laitettu eteenpäin :)

      Iloista uutta vuotta ja terveyttä kovasti uudelle vuodelle! :) <3

      Poista
  2. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ja kuten myös sinne toivottelen hyvää uutta vuotta 21! :)

      Poista
  3. Hyvää uutta vuotta 2021!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos kovasti ja iloa ja onnea vuodelle 21 myös sinulle! :)

      Poista
  4. Hyvää Uutta Vuotta täältäkin! Ihania muistoja Joulusta kuvina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos kovasti ja Hyvää uutta vuotta myöskin täältä! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...