lauantai 13. maaliskuuta 2021

Kevään valoa eteisessä

 



Nyt kun kevään aurinko paistaa aamulla jo aikaisin, niin mieleen hiipii väkisinkin muistot viime elokuulta kun muutettiin uuteen kotiin. Kuinka aamuaurinko valaisee kotia aivan uskomattomalla tavalla! Tästä kirjoittelinkin pian muuton jälkeen. 
Tämä on siis melkoisen uutta, koska vanhassa kodissa aurinko alkoi paistella sisälle vasta puoliltapäivin ja paisteli sitten iltaan asti. Jotenkin nuo aamuauringon säteet ovat todella ihania, ja siksi olen edelleen niin innoissani tästä asiasta! Lieneekö sillä osuutta kun muutenkin olen niin aamuihminen. 

Aamuauringosta pääsee nauttimaan varsinkin alakerrassa, oikeastaan joka paikassa. Eteisessä, sekä vieras että työhuoneessa. Toki yläkerrassakin olohuoneeseen nämä ihanat auringonsäteet pääsevät, mutta alakerrassa on jokin ihan oma juttunsa tällä asialla. 

Eteinen on edelleen muutenkin niin asia joka saa joka päivä hymyn huulille. Niin kauan ehdimme haaveilla, että meillä olisi tilava eteinen jossa ei olisi ahdasta, kuten vanhassa kodissa oli. Joten tämä on sitä moninkertaisesti! Eteisen kruunaa vielä ulko-oven vieressä oleva lattiasta kattoon oleva ikkuna. 

Eteistä on ollut alusta asti myös todella mieluisa sisustaa ( yksi lemppareista! ), ja edelleen siinä olisi pientä projektia. Hiljaa hyvä tulee ja toki aikakin näyttää mikä kaikki on tarpeellista ja toimivaa. 
Tässä talvella eteiseen kotiutui yksi suuri haave, nimittäin Normann Copenhagen LightHouse lyhty upeasta AALA verkkokaupasta. Olin nimittäin pitkään haaveillut isosta lyhdystä, ja hiljalleen ajatus muotoitui mitä lyhdyltä toivoin. Ja tässä lyhdyssä oli juuri se kaikki! Tämä lyhty vielä muistuttaa meidän uutta kotia kovasti, joten se on enemmän kun paikallaan tuossa eteisessä heti sisään tullessa. Lyhtyyn laitoin kaksi pattereilla toimivaa led-kynttilää jotka illan hämärtyessä menee päälle, joten joka ilta lyhty tuo tunnelmaa meille. Kuinka ihana on iltaisin tulla saunastakin kun lyhty on kauniisti päällä ja tällä on tämä oma tarinansa :) 

Tähän loppuun vielä huisin upea juttu! Nimittäin AALA on lopettamassa kivijalka myymäläänsä ja nyt vielä viikonlopun ajan kaikki tuotteet -30% koodilla "STELLAVANILJA" sekä ensi maanantaista perjantaihin asti samalla koodilla -20%! Nyt kannattaa tehdä upeita löytöjä! 

Täällä loma alkaa kääntymään loppupuolelle, mutta vielä viikonloppu on vapaata pienten hommien merkeissä kylläkin. Mutta loma on kuitenkin aina loma. 

ILOISTA VIIKONLOPPUA! 



2 kommenttia:

  1. On kyllä ihanan valoisa ja kaunis eteinen. <3 Olen monta vuotta miettinyt samaista lyhtyä valkoisena :)Ihanaa viikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin ja iso kiitos sanoistasi! <3

      Tuo on kyllä todella kaunis ja ajaton lyhty ja sopii kyllä yksinkertaisuudellaan moneen tyyliin loppujen lopuksi :) Itselle tulee kovasti meidän uusi koti tuosta mieleen :)

      Iloista viikon jatkoa! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...