sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Syysloman aika

 


Jippii! Täällä ollaan syyslomalla! Itselleni tämä on se paras loma vuodessa, joten luonnollisesti siksi kovin kovin odotettu! :) 

Ajankohta meidän syyslomalle on tarkoin mietitty, ja useampana vuonna loma on tähän samaan kohtaan suurinpiirtein ajoitettu. Ruska on yleensä etelässä juuri parhaimmillaan, ja yleensä säätkin ovat muutenkin suosineet loma aikaa, eli pahimmat sateet ovat vielä edessä päin toisinsanoen. Nyt kuitenkin kuten viimeksi kirjoittelin, ruska on ollut selvästi aikaisemmassa, mutta vielä saadaan tästä vuoden kauneimmista ajasta hivenen nauttia. 

Lomalle osui muutamat kotiin liittyvät tarkistus käynnit, mutta muuten yritetään jatkaa kesällä aloitettua siivous operaatiota kaappeihin ja varastoon. Ulkoillaan tietysti paljon ja jos muutama retki mahtuisi myös viikolle, niin loma olisi sitten siinä :) Yhdessä oloa ja kotoilua unohtamatta! 




Ihastelin Instagramissa useammallakin tilillä tuota kaunista "kenno" kulhoa, ja lopun kaiken en enää voinut pelkästään ihastella vaan klikkailin sen ostoskoriin. Sen sijaan, että olin kaikissa kuvissa ihastellut kulhoa valkoisena, päätin, että tilaan kulhon kuitenkin beigenä sen. 

Rehellisesti hieman ensin pakettia avatessa meinasi harmittaa, että miksi en ottanut valkoista, mutta harmitus haihtui hyvin pian kun kulho pääsi paikoilleen. Sehän oli lopulta enemmän kun passeli ja täytyy sanoa, että on kyllä yksi parhaista syksyn sisustus ostoksista. :) 

Syksy ja (lomakin) on muuten aivan loistavaa aikaa haaveilla ja miettiä kaikenmoista koska kotona tulee vietettyä enemmän aikaa. 
Kuka haaveilee pitkän tauon jälkeen matkustamisesta, kuka remontista, tai vaikkapa uusista sohvista! Sortter.fi sivustolla pystyt todella vaivattomasti vertailemaan ja kilpailuttamaan lainoja, jos vaikkapa mielessä on pyörinyt isompikin remontti! Selkeät ja toimivat sivut on kyllä ehdoton plussa! 




Itse taidan nyt kuitenkin haaveilla tänään rennosta sunnuntaista ja pitkästä aamiaishetkestä yhdessä. Jospa sitä vaikka tekisi aamiaiselle syksyn herkuksi tulleita uunipäärynöitä! :) Ne sopisivat oivasti juuri tähän aamuun. Muutenkin on hyvä alkaa miettiä mukavia asioita rankan viikon päätteeksi. Ja siirtämään ajatuksia muutenkin loma asentoon. Tästä se lähtee hiljalleen! :) 

Tulipas muuten mieleen, että tälle lomalle en ole vielä keksinyt mitään DIY-projektia, joka on aika harvinaista. Hmm.. pitäisiköhän tässä laittaa oikein mietintä myssy päähän, että olenko unohtanut jonkin loistavan idean ihan vallan! 

Mutta nyt kuitenkin iloa tähän syys sunnuntaille kaikille kovasti! :) 

2 kommenttia:

  1. Hei ilman muuta tuo beige! Se sopii hyvin. :) Kaunista ja valoisaa lomaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös :) Se on kumminkin hieman kontrastia ( tuollekkin ) paikalleen :)

      Kiitos kovasti! :) Loma on ollut niin mukava, mutta yllättäen mennyt liian nopeaa :D

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...