Maaliskuu, ensimmäinen kevät kuukausi ja loppupuolella kuukautta jo huristellaan. Tähän kuukauteen on mahtunut jo selvästi kevään tuntua: kuinka aurinko onkaan lämmittänyt säteillään, linnut laulaa ja eihän tuota valoa voi taas kun tänäkin vuonna ihmetellä pitkän pimeän kauden jälkeen!
Eipä sillä, kaikki varmasti tietävät, että syksy ja talvi on lemppariaikaa itselleni, mutta muutaman viime vuoden aikana olen oppinut tykkäämään myös keväästä ja nimenomaan tästä vaiheesta: maalis-huhtikuusta! Joskus taannoin kun inhosin tätä loska aikaa, mutta onhan tämä luonnon hiljalleen herääminen aika mahtavaa seurattavaa ja ne ensimmäiset lämmittävät auringonsäteet juurikin!
Pääsiäinenkin kolkuttelee jo ovella ja siinä olisi edessä yhteisiä vapaapäiviä, joita kyllä itseasiassa odotan jo nyt aikasta kovaa. Maaliskuu on ollut todella kiireinen ja miehen reissukin osui maaliskuulle, joten yhteiset vapaat ovat todellakin tervetulleet! :)
En ole mikään varsinainen pääsiäisen laittaja kotiin, mutta nuita ihania kierrätyspaperista tehtyjä munia en voinut Granitissa vastustaa, joten ne sopivat todella loistavasti Kirsikanoksiin koristeeksi.
Kirsikanoksia on muuten ollut todella kehnosti saatavilla nyt kevät -talvella. Sen sijaan Magnolian oksia oli sitäkin paremmin, nyt tosin niiden aika taitaa alkaa olla mennyt.
Pääsiäisen koristeeksi riittää oikein hyvin siis nuo ja varmasti tulee hankittua leikkokukkia myös pöytään. Helmililjat ovat vakkari ilo tammikuusta lähtien täällä, joskos kohta pääsisi laittamaan myös ulos keväisiä asetelmia!
Instan puolella vilahtikin jo viikolla aikaisemmin vinkkiä mitä uutuus herkkuja löysin viime viikonloppuna kaupasta, mutta laitetaampa nyt myös tänne blogin puolelle! Nuo Geisha fasupalat ovat ihan mielettömän suurta herkkua! Nyt on kyllä onnistunut Fazer ihan loistavasti! :)
Uusin Bo living lehti ilmestyi myös ihan hiljattain ja onhan se nyt jälleen ihanaa luettavaa täynnä! Kannattaa ehdottomasti napata oma mukaan, kun kohdalle osuu! Kupillisen teetä kanssa on ihana uppoutua lukemaan ja inspiroitumaan!
Tässäpä nyt hieman maaliskuun ajatuksia ja kuulumisia! Lumi saa kovaa kyytiä eikä viikolla satanut lumikaan loppujen lopuksi sitten maassa sen enempää kestänyt. Sieltä se kevät siis tulee!
P.S. Vielä ehdit osallistumaan Kevätmessut lippujen arvontaan tässä postauksessa! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)