lauantai 22. huhtikuuta 2023

Lähdetään liikkeelle

 


Kevät viilettää jo pitkällä ja talven lumista on ainakin etelässä enää pieniä muistoja. Tämä aika keväästä on itselle oikeastaan sitä ihan lemppari aikaa. Nämä ensimmäiset lämpimämmät päivät kun aurinko oikeasti lämmittää, lumet saaneet kyytiä ja on sellainen odottava kiva fiilis! :) Silti kuitenkin on ihanaa iltaisin kun aurinko laskee ja tulee hämärää, vähän kuin elokuun illoissa. Voisiko aika hetkeksi pysähtyä?! 

Kevät myös houkuttaa liikkeelle koska päivät pidentyvät ja ulkona on vastassa ihana lämpö. Pyöräilykauden aloitus on ainakin allekirjoittaneelle aina se huippu juttu tässä vaiheessa vuotta! 

Itsellä on jo useamman vuoden ajan ollut treenikaverina Polar:in fitnesskello, ja täytyy sanoa että en kyllä osaisi olla ilman enää! Pelkästään päivittäisen aktiivisuuden sekä unenseuranta ovat mielenkiintoisia seurattavia, puhumattakaan sitten treeni // urheilu käytössä. Ja kyllä huippu juttu on, kun huomaat päivän aktiivisuuden olevan muutamaa prosenttia vaille, niin kyllä kummasti mieli tekee ottaa vielä prosentit täyteen! Huippu tsemppari siis! 



Tällä hetkellä itselläni on käytössä loppuvuodesta julkaistu Polar Ignite 3 fitnesskello ja näin muutaman kuukauden käytön jälkeen olen todella tyytyväinen kyseiseen malliin. 

Kirkas ja selkeä näyttö on loistava juttu, ja kellon käyttö sekä siis käyttöönotto on todella helppoa. Näistä ehdottomasti iso plussa! Saat muokattua kellon näyttöä mieluisaksi ja päänäytölle voit valita juuri sinulle tärkeimmät asiat (widgetit). Itselläni päänäytössä näkyy luonnollisesti kello, päivämäärä, syke, akun varaustaso sekä päivän aktiivisuus. Lisä plussana itseltä tulee pitkä akun kesto tässä kyseisessä mallissa, sekä nopea lataus. Tämä on ehdottomasti vanhaan kelloon verrattuna iso ja hyvä uudistus! 

Mikä sitten on ihan huippu juttu tässä uudessa Ignite 3 mallissa juuri? 

Kellossa on SleepWise ominaisuus joka antaa sinulle tietoa päivän vireystilasta! Todella huippu juttu! "SleepWise huomioi unen määrän, laadun ja kehosi sisäisen vuorokausirytmin ja kertoo niiden perusteella, miten unen vaikutukset kertyvät ajan mittaan."



Kun otat kellon käyttöön, niin aluksi on hyvä selvittää lähtötaso ja tehdä kuntotesti. Kello antaa ohjeita tämän tekemiseen, joten kaikki sujuu loistavasti! Asetu siis vain makuulle ja rentoudu, kello laskee aerobisen kuntosi. 

FitSpark ominaisuus tarjoaa päivittäin yksilöllisiä ja helppoja treenejä ( halutessasi ) jotka vastaavat  kulloistakin palautumis ja kuntotasoasi sekä treenihistoriaasi. 

Uutta kellossa on myös ääniohjeistus treenin aikana! Kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Kellosta löytyy yli 150 suosikkilajia treenin valitsemiseen, uskoisinkin että sieltä löytyy myös juuri sinulle ne lempparilajisi! 


Oletko koskaan kokeillut Polar fitness // urheilukelloa? 

Malleja löytyy monia, joten kaikille varmasti se omansa. Tämä postauksessa esitelty kello on loistava kello perus sekä aktiivi treejaanallekin! Kannattaa ehdottomasti tutustua tarkemmin jos kellon päivitys on mietinnässä. Tai laittaa vaikkapa korvan taakse kevään juhlia silmällä pitäen! 


Yhteistyössä: Polar


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...