Täytyy kyllä sanoa, että on hivenen vaikea uskoa että mennään jo lähellä lokakuun puoltaväliä ja että tämä koko vuosikin on jo tässä vaiheessa. Ihan juurihan oli talvi saati kesä, ja nyt kolistellaan jo jälleen vuotta näin loppupuolella!
Mutta eipä sillä, lokakuu on vuodesta ehdottomasti lemppari kuukausi, joten tästä on otettava mahdollisimman hyvin ilo irti, usko tai ei, että niin se vaan on lokakuu!
Täällä alkoi tänään meillä syysloma. Perinteisesti tähän aikaan ajoitamme loman, sen parhaan osan lomasta vuodessa. Yleensä ruska on kauneimmillaan, mutta nyt täytyy sanoa, että liekö erikois lämpimän syyskuun koska perinteinen ruska ei ole etelässä päässyt alkamaan. Viikonloppuna riehunut myrsky pudotti kyllä oivasti jo lehtiä ja ilmakin viileni sen myötä, eli josko tässä vielä lomalle saisi sitä upeaakin väriloistoa!
Onko siellä muita joille lokakuu on erityinen kuukausi? :)
Tähän kohtaan vuodesta pitää pikkuhiljaa alkaa aina miettimään kalenterien päivitystä ja itse voinkin vetää kyseisen asian päälle ruksin, koska tänne on jo kotiutunut ihanaakin ihanampi luottokalenteri vuodelle 24!
Kalenteri kotiutui muuten upeasta Ainoa:sta ( hieman perinteen mukaan ), joka onkin mm. kortti ihmisen karkkikauppa! Ja löytyypä kaupasta muutakin ihanaa kuten ihania vihkoja ja näitä kalentereita! Kannattaa ehdottomasti kurkata upeita kortteja ja ollappa vaikka kerrankin ajoissa joulukorttien kanssa! Nyt on vielä hyvin aikaa kirjoitella ja tilata kortteja.
Tosiaan, joku saattaakin muistaa että kuvissani on useammankin kerran vilahtanut Annika Välimäen upeat kalenterit, koska, niin no, tämä vaan kerrassaan toimii vuodesta toiseen ja on aina yhtä ihana tallentaa tänne tärkeimpiä asioita vuodesta.
Muistan vielä niin vahvasti kun useampi vuosi sitten näin ensimmäistä kertaa joulun alla ollessamme Helsingissä ostoksilla kyseisen kalenterin, ja ihastuin sillä hetkellä siihen. Olen tullut siihen tulokseen, että tämä oli siitä lähtien kuin tehty minulle, koska tämä hetki on jäänyt niin mieleen.
Mutta nyt kuulkaa! Koska jaettu ilo on kaksinkertainen, vai kuinka se vanha sanonta sanookaan, niin laitetaampas sitten kalenteri arvonta käyntiin täällä blogin puolella näin lokakuun kunniaksi!
Olisi mukava kuulla kommenteissa, että mikä syksyssä on parasta? :) Voisin vaikka vastauksista koostaa sitten oman postauksensa. Jaetaan hyviä ideoita yhdessä ja nautitaan tästä upeasta ja hienosta vuodenajasta joka meillä nyt on!
Arvonta alkaa nyt ja kestää aina tämän viikon sunnuntaille saakka eli 15.10. Voittajan ilmoittelen sitten asap arvonnan päätyttyä! Muistakaa anonyymit kommentoijat jättää kunnon nimimerkki tai s.posti jotta mahdollisen voiton osuessa kohdalle teidät saa kiinni :)
Kiitos vielä suuresti Ainoa:lle tästä upeasta yhteistyöstä! <3
Syksyssä on parasta viileät ilmat.
VastaaPoistaaiholapp at lailanet.fi
parasta on raikkaus, syksyn tuoksut ja värit, sienet, villasukat,
VastaaPoistaparasta on raikkaus, syksyn värit ja tuoksut, kynttilät, sienet, villasukat. jessikahotakainen_80@hotmail.com
VastaaPoistaKaikkein parasta on ehkä läheisen synttärit :)
VastaaPoistahippohiiri@gmail.com
Ihana arvonta!
VastaaPoistaRakastan hämärtyviä iltoja, kynttilän valoja, lyhdyissä loistavia kynttilöitä,
heggehetkistä takkatulen ääressä vilttiin käpertyessäni, luonnon ruskaretkestä laavulla kuksasta nauttien kuumaa
glögiä ja kiitollinen siitä, että on vuodenajat, koska jokaisessa on se kultainen avain.
Mukavia syyshetkiä!
syksyllä saa siirtyä "lepäämään"sisäaskareisiin.t.muumimamma
VastaaPoistaParasta syksyssä on kuulaat illat ja kaunis keltainen metsä niin kauan kuin ruska kestää. irma.lahtinen@gmail.com
VastaaPoistaKirpeät aamut jolloin aurinko paistaa värikkäisiin puihin.
VastaaPoistahilavitkuatmeiliboxipistefi
Parasta syksyssä on pieni pakkanen ja valkoinen huurre maassa, syysvärikkäässä maisemassa. Myös se ensilumen odotus ja sitten kun sitä hiljaa hituilee, se on ihana tunne.
VastaaPoistaRiittaR59
Syksyssä on parasta ruska ja raikas ilma, kausivalot ja kynttilät.
VastaaPoistatiina@valiniemi.com
Kynttilät, jooga,.neulominen.ja raikas lenkkeilysää -Sanna-
VastaaPoistaSyksyssä parasta on luonnon väriloisto, sateen ropina, sieniretket, uusi harrastus ja ensilumen odotus. Nm. Matilde
VastaaPoistaSyksy kun luonto värjäytyy ruskaan ,ilmat viilenevät ja usvaiset aamut auringon noustessa. Puutarha vaipuu lepoon ja sato saatu kerättyä talteen.
VastaaPoistaKauniit aurinkoiset syksyn ulkoilupäivät :) Terv. Johanna
VastaaPoistaOlen syksy ihminen. Ruskan värit on kauniita ja ispiroi minua. On mukava laittaa villasukat jalkaan ja käpertyä sohvan nurkkaan nauttimaan iltateetä kynttilän valossa.
VastaaPoistaKaunista syksyä sinullekin ja kiitos ihanasta blogistasi, täällä on mukava vierailla.
rakuitti@gmail.com
Ruska, pimeät illat ja kynttilät, takkatuli.
VastaaPoistaannu.liina78@gmail.com
Ruskan värit ja kirpakat syysaamut parasta :)
VastaaPoistanelliina(@)yahoo.com
Ruska ja aurinkoiset pakkas aamut ❤️
VastaaPoistariikka.miettinen88( @) gmail.com
Kuulaat ulkoiluilmat ja kynttiläillat.t:Pauliina
VastaaPoistaPimenevät illat, kynttilän valossa kirjan parissa ja joka syksyn perinne harry pitter maratoni. Myös syksyn värit on aina upeat!
VastaaPoistajennisusannat at hotmail . com