lauantai 26. tammikuuta 2013

Bataatti

Viikko alkaa oleen taas jo loppu puolellaan. Tämä viikonloppu on työtä ja sitten pari viikonloppua saa ottaa vapaan merkeissä. Tänä viikonloppuna tapahtuu yksi kauan odotettu asia.. .. pienet on ilot ;-) Ensi iltaan tulee  Vuonna85 elokuva, ja tottakai entisenä Tamperelaisena heti päästävä katsomaan :-)

Mutta sitten tämän päivän aiheeseen.

Bataatti. Onko monelle kuinka tuttu? Itse olen viime aikoina tykästynyt kovastikin ja mielestäni (kovinkin ronkelinakin) bataatti on paljon parempaa kun peruna. 
Ravintolassa jos vaihtoehtona on niin olen usein viime aikoina valinnut bataattiperunat, ja siellä ne on kerrassaan herkullisia olleet! 
Jokin tovi sitten kun itse kokeilin tehdä ns. ranskalaisia bataatista niin tuli kyllä varsin kuivia ja kyllä harmitti! No, aina ei voi onnistua. 
Viime viikonloppuna selattiin hiukan nettiä ja etsittiin hyvää ohjetta että tehdään juurikin hyviä bataatti ranskalaisia. Hyvä ohje kyllä sitten löytyikin mutta kun itse pitää soveltaa.. .. niin tällä kertaa varmaan tuli laitettua hiukan liikaa öljyä ja siten tuli vähän liian kosteita taas. Mutta muuten kyllä erittäin hyviä! Suosittelen ehdottomasti maistamaan!


BATAATTI RANSKALAISET

* 1 iso bataatti

* 4 rkl oliiviöljyä

* 2tl grillaus/yleismaustetta

* 2tl chilirouhetta

* suolaa

Kuori ja palastele bataatti suht koht samankokoisiksi viipaleiksi

Sekoita oliiviöljyn sekaan mausteet kunnolla

Laita pienissä erissä bataatti viipaleita öljyseokseen ja pyöritä ympäri

Levitä tasaisesti bataatti viipaleet pellille

Paista uunissa 225 asteessa ensin noin 15min, kääntele bataatteja välillä ja paista vielä noin 10min




Ja sitten pellille!


Kummasti ne bataatit hiukan myös uunissa kutistui mutta pää asiahan on kai kumminkin maku?! Aina ei voi ulkonäkö niin miellyttää. 

Pitkästä aikaa laitettiin myös kala uuniin ja salaatti laitettiin valmiiksi lautaselle. Täytyy kyllä sanoa että oli erittäin hyvää! !



Suosittelen maistamaan!


Oikein mukavaa viikonlopun alkua! ♥


16 kommenttia:

  1. Nam :) Näitä täytyy kokeilla. Joskus otin ravintelissa bataattiranskikset ja ne oli herkkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ravintolassa saa kyllä niin hyviä bataatti ranskiksia että oksat pois :-)

      Poista
  2. On tuttu! Keitän bataattia usein kun grillataan, sen ja paistetun halloumjuuston yhdistelmä on niin hyvää!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, se juusto on kyllä hyvää, kiitos siis vinkistä yhdistää! :-)

      Poista
  3. Kiitos, olipa hauska ja uusi vinkki! Näyttää hyvältä! Lauantain iloa toivoo Miia :)

    VastaaPoista
  4. Moikkarallaa! Siis mun on miljoona kertaa pitänyt koklata tuota bataattia, mutta aina se on jäänyt! Kiitos ohjeesta, tuolla mä taidan aloittaa:)

    Ihanaa ja rentoa lauantai-iltaa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kovasti, on niin todella hyvää :-)

      Kiitos samoin ♥

      Poista
  5. Ihana ohje:) Meillä aina satunnaisesti syödään bataattia, noita ranskalaisia voisi kyllä kokeilla. Mukavaa lauantaita<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bataatti on niin mukava vaihtelu perunalle :-) Vaikka ei nyt liian usein perunaa kyllä tule muutenkaan syötyä paitsi kesällä :-)

      Poista
  6. Tosi herkullisen näköisiä bataatti ranskikset, täytyisikin testata. :) Kiitos ohjeesta!

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella herkkua on, suosittelen todella lämpimästi! :-)

      Kiitos samoin ♥

      Poista
  7. NamsNams :) Mä käytän kasvissosekeitoissa bataattia!! Tosi hyvää :)

    Mun blogissa olisi haastetta sinulle :)

    -S-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvis sose keitto on myös niin hyvää :-)

      Kiitos paljon haasteesta, teen heti ensi viikolla sen :-)

      Poista
  8. Bataatti on kyllä yks ihan mun kestosuosikki ruoka-aineista! bataattisosekeitto on jotain niiin nam!

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...