perjantai 14. syyskuuta 2018

Syksyä ilmassa



Tällä viikolla on ollut selvästi ihan kunnon syksyä ilmassa. Sadetta, tuulta, hieman jo väriä puissa ja myös aurinkoa. Eikös se niin mene, että kun sää vaihtelee suuresti, niin se on yksi syksyn merkki. Ilmakin on alkanut vihdoin viilentyä kesän jälkeen. Tätä jälkimmäistä olen kyllä odottanutkin isolla oolla kuuman kesän jälkeen! 




Itselläni on ollut lapsesta asti tapana, että tv on usein auki kotona, vaikka sitä ei katsoisikaan. Kuitenkin on kotoisaa, että se siinä taustalla pyörii. Aikuisena radio on ehkä hieman alkanut korvaamaan tuota asiaa. Johtunee ehkä myös siitä, että kissaneideille jätetään aina päiväksi radio päälle, ja sitä ei aina tule sammutettua kotiin tultua heti. 

Tajusin kuitenkin, että kesän aikana tv:tä ei tullut avattua montaakaan kertaa, mikä tuntui ehkä vähän hassultakin. Nyt kuitenkin syksyn tullen on alkanut monen monta itselle mieluista sarjaa, ja monelle illalle onkin jokin sarja katsottavana.




Illan kruunaa ehdottomasti pieni hengähdyshetki päivän jälkeen, johon kuuluu usein kuppi kuumaa ja torkkupeitto. Tämä yhdistettynä hyvään sarjaan, tai inspiroivaan lehteen on itselle ehdottomasti sitä arjen luksusta. 

Torkkupeittoja ei koskaan ole liikaa, ja olenkin innoissani tästä uudesta ihanasta neulepeitostani joka kotiutui UuttaKotiin verkkokaupasta. Peitto on niin ihanan lämmin, ja se on samalla kauneutta silmälle, joten mikäpäs sen alla ollessa. 
Peittoa oli myös roosan värisenä, ja kuten moni tietää ihastukseni ko. väriin niin kuinka ihana sekin olisi ollut. Päädyin kuitenkin ihanaan beigeen, lämpöiseen ja luonnonläheiseen sävyyn joka hyvin sopii tähän syksyyn. 

Voit kurkata tästä myös tuota ihanaa roosan väristä peittoa. 

Nyt on aika toivotella ihanaa alkavaa viikonloppua! <3
Tänään pääsen suuntaamaan Habitare messuille, ja voin sanoa, että tätä päivää on odotettu! 

Yhteistyössä: Uuttakotiin




6 kommenttia:

  1. Piti jo instassa kysyä mistä tuo ihana peitto on kun sen kuvassasi näin :) Aivan ihana ja väri olisi meille just oikea. Ihanat kuvat ja samat arjen ilot täälläkin. Parasta syysilloissa on kaikki tv-sarjat jotka taas ovat alkaneet/alkavat. Tykkään käpertyä sohvalle ja vaan olla, ilman mitään "pakko tehdä" juttuja, kivaa vastapainoa kesän kiireiselle ulkoilulle.

    Ihanaa messupäivää sinulle <3 Täytyy sanoa että vaikuttaisi olevan upeat messut mitä olen muiden kuvista nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, ja mukava että sait vastauksen tästä nyt sitten :) Tuo väri on todellakin tosi ihana ja ajaton, kuinka nyt tuollaiset lämpimät sävyt vetoaa kovasti! :)

      Kirjoitit todella hyvin, ne pienet hetket illassa kun on aika hetki ottaa rennosti, kruunaa kyllä niin huonon kun hyvänkin päivän. :) Vastapainoksi kuitenkin tarvitsee arkeen sitä rentoutusta ja mieluisia pieniä hetkiä :)

      Messut olivat todellakin upeat! <3 Parhaimmat voisin jopa sanoa! :)

      Poista
  2. Ihana viltti ja tuollaiselle on kyllä aina käyttöä, varsinkin nyt syksyllä kun illat pimenee ja on lupa taas sisällä nauttia kynttilöistä yms.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, tuohon voin yhtyä! :) Ne pienet hetket illassa on niin ihania, kun saa vain olla hetken <3

      Iloista uutta viikkoa! :)

      Poista
  3. Siis ihana torkkupeitto! Sopii teille tosi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos kovasti! <3 Tuo on niin mieluisa :)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...