torstai 4. lokakuuta 2018

Ajatuksia tulevasta



Kaikki lähti liikkeelle oikeastaan toissa viikolla kun näin kuvan aivan upeasta ja pienestä jouluisesta kuusesta. Ja nimenomaan jouluinen, ei niinkään joulukuusi ainakaan itselle. Juuri sellainen joka sopisi meidän kotiin tuomaan sitä ihanaa tunnelmaa hieman pidemmäksikin aikaa kun pelkästään joulunpyhiksi, joita ei kuitenkaan kotona edes vietetä. 

No, minun tuurilla ko. kuusi oli loppuunmyyty, ja sen jälkeen olen koettanut sitkeästi nyt metsästää tätä kuusi kaunokaista meille. Tällä hetkellä odottelen vastauksia toiveikkain mielin, joten toivottavasti vielä tärppää! 





Noh, siitä kuusesta ne ideat alkoivat lähteä liikkeelle, enkä voinut vastustaa kiusausta ja kurkkia pinterestistä ihania jouluisia ideoita ja tunnelmia. Kyllähän ne vaan niin upeasti sopivat siihen sadepäivän tunnelmaan. 

Katselin ideoita mm. adventtikynttilöihin ja yksinkertaiseen mutta näyttävään joulukoristeluun. Luonnonmateriaalit haluaisin ottaa entisestään enemmän osaksi joulukoristusta, ja tämän ajattelinkin olevan yksi osa tätä joulua. 




Odottelin tähän lokakuun puolelle tämän postauksen kanssa, vaikka niin teki mieli julkaista jo loppuviikosta. No, päivä sinne tai tänne, mutta ollaanhan nyt kuitenkin sitten jo lähempänä tätä vuoden odotetuinta juhlaa. 

Onko siellä joulu käynyt yhtään mielessä, vai onko ihan liian aikaista vielä?



Ihanaa syyspäivää kaikille!

Kuvat: Pinterest



8 kommenttia:

  1. Sä oot aina ollut jouluihminen :) Täällä taas fiilistellään :)

    S - beauty of life
    Ps. Jostain syystä en pääse kirjautumaan mun tilillä kommentointiin. Outoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olen, ja taas yhtä innolla odotetaan :D

      Toivottavasti olet saanut toimimaan :)

      Poista
  2. Juuri eilen selailin pinterestiä ja etsin ideoita jouluun. :) Mies tokaisi, että eikö ole hieman aikaista. Aikaista tai ei, mutta on se hyvä kerätä ideoita ajoissa ja jotain voi jo toteuttaakin valmiiksi. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ihan mahtavaa että siellä on toinen! :) Kuulostaa siis varsin hyvälle :)

      Miehet ei aina ymmärrä, että joitakin juttuja on hyvä tehdä ajoissa ja voi vaatia vaikka jotain valmistelua pidemmältä ajalta :)

      Poista
  3. Ihania jouluinspiksiä <3 Tänä vuonna, kun ollaan joulu kotimaassa, niin on ihan eri fiilis eli kyllä pian alkaa jouluttamaan täälläkin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös, tästä se lähtee :) <3

      Kuulostaa aivan upealle, päivä päivältä lähempänä ja ihana on kun alkaa jouluttaa :)

      Poista
  4. Ihanan jouluista tunnelmaa ja kiitos kuusikuvavinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä, ihana kuulla jos oli inspiraatiota! :)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...