lauantai 5. tammikuuta 2019

Kohti keittiöremonttia



Lauantai huomenet kaikille! Ja iloista uutta vuotta vielä bloginkin puolelle! <3 

Blogi on ollut pienellä "lomalla" kalenterin jälkeen, ja nyt hiljalleen herätellään blogiakin tähän uuteen vuoteen mukaan. Ajatella, että tammikuun lopulla tulee kuluneeksi seitsemän vuotta kun ensimmäinen postaus tuli julkaistua! Mihin tämä aika juoksee oikein?! 
Voi niitä aikoja, niihin muistoihin on välillä mukava palata ja muistella :) 

No mutta, kuten otsikko kertoo, niin täällä ollaan kovin odottavaisissa tunnelmissa. Vihdoin, siis oikeasti vihdoin meillä alkaa keittiöremontti parin viikon päästä! Asia on ollut mielessä ehkä 100 ja 1 kertaa, mutta aina ollaan lykätty asiaa eteenpäin, ehtiihän sen myöhemminkin... 

Nyt vihdoin joulukuun alkupuolella kuitenkin laitettiin töpinäksi ja mittailtiin ovia jota on siis pitänyt sen sata kertaa pitänyt tehdä. Sitten päästiinkin mukavaan puuhaan kun päästiin valitsemaan ovia, tasoa ja allasta. Valintojen tekeminen on yllättävän vaikeaa, vaikka sitä mielessään tietäisi millaista lopputulosta ajattelee. Vaihtoehtoja kun riittää... 

Keittiö ei ole liioin blogissa vilahtanut, koska en tykkää siitä tipan vertaa, joten on sanomattakin selvää että kohtuu innoissaan nyt ollaan! Mutta jatkossa varmasti keittiökin tulee vilahtelemaan, ja uusia kuvakulmia tiedossa! 

Joululahjaksi tuli oivasti ihania juttuja keittiöön, ja ne pääseekin sitten käyttöön kun remontti on valmis <3 Moni haave toteutuukin nyt kerralla. 




11 kommenttia:

  1. Ihan mahtavaa, ptkäaikainen haavesi siis toteutuu! JEI! Maltatko paljastaa väriskaalaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella p i t k ä haave on toteutumassa todellakin! :) Kyllä tätä on mietitty! :)

      Ovet vaihtuu valkoisiksi, ja taso sellaiseksi aavistuksen harmahtavaksi vaaleaksi puuksi. :) Eli hieman raikkaampaa on tiedossa :)

      Poista
    2. Kuulostaa tosi kauniilta kokonaisuudelta!

      Poista
  2. Onnea 7v blogillesi!Ja tuo remontti kuulostaa kyllä kivalle jutulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! :) <3

      Odotettu remontti todella edessä! :)

      Poista
  3. Ihanaa aikaa siellä! Varmasti tulee olemaan hieno lopputulos! Itselläkin on tässä vuokra-asunnossa vuoden vanha keittiö, josta myös itse tykkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän lopputulos tule miellyttämään, niin pitkäaikainen haave on kyseessä :)

      Kuulostaa oikein hyvälle :) Laitahan jossain vaiheessa kuvia :)

      Poista
  4. Ihanaa! Jään odottelemaan remonttinne etenemistä! <3

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa aivan upealta, keittiö on kuitenkin niin tärkeä osa kotia <3 Ihanaa päivää!

    Jenni / Keski.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni tsempeistä! :) <3

      Se on ihan totta, ja iso haave toteutuu kun keittiö on ollut tosiaan remonttia vailla niin isolla ilolla sitten pääsee pian uuteen keittiöön kokkaamaan :)

      Iloa viikonloppuun! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...