keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Pioni rakkautta



Voi tätä hurmaavaa Pionien aikaa, ja ihastusta! 

Muistan jo lapsuudesta Pionit kotipihalla. Miten ne onkaan piirtynyt mieleeni, missä kohtaa ne kasvoi ja kuinka niitä tuli käytyä tuoksuttelemassa ja ihastelemassa! Jotkin muistot jäävät niin syvästi mielen sopukoihin pitkiksi ajoiksi. 




Ei siis varmasti ihme, että Pionit ihastuttaa tälläkin hetkellä, ja kovasti! Tämä kesä on ollut entisestään vielä enemmän itselle Pionien aikaa kuin aikaisemmin, näihin hurmaaviin kaunokaisiin en ole kyllästynyt millään ja useampana viikkona näitä on löytynyt maljakosta. 




Olen jopa halunnut varmistaa viikonloppu kimpun saamisen, ja tehnyt viikolla parikin kertaa varauksen Pioneista. Noh, kaikki ei ole mennyt kuitenkaan ihan kuin Strömsössä, ja lupauksesta huolimatta kimppuja ei oltukaan varattu. Huonoa tuuria. Onneksi kolmas kerta toden sanoi, ja varaus toimi ja sain kun sainkin kaksi kimppua valtavan ihania Pioneja piristämään kesäloman alkua! :) 




Instan puolella huomaan myös jääväni katselemaan aivan innolla toinen toistaan ihanampia Pioni kuvia, kyllä nämä vaan on sellaisia hurmauksia! :) 

Tänään lähdetään pienelle rentoutuslomalle näin loman alkuun, sitten onkin aika alkaa pakkamaan juhannusta ja sen jälkeistä mökkilomaa varten kamppeita kasaan! :) 

10 kommenttia:

  1. Upean väriset pionit! Isäni ja hänen vaimonsa pihalla kasvaa upea pionipensas, jonka kukat ovat kauniin fuksian värisiä. Hassua kyllä, pensaaseen ilmestyy myös yksi valkoinen kukka kaiken sen väriloiston keskelle!
    Ihanaa lomanaloitusta teille, toivottavasti ilmat ovat myötäiset! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna! <3

      Ihana tarina tuolla Pionilla, ja kuinka onkaan hauska tottavie että yksi erivärinen piristys tulee sinne! :)

      Kiitos, ja teille myös ihanaa lomaa! <3 Nautitaan! :)

      Poista
  2. Kauniita pioneita! Pionit jaksavat kyllä ihastuttaa vuodesta toiseen yhtä paljon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, ovat kyllä niin todella hurmaavia! :)

      Poista
  3. Ah, pionirakkautta täälläkin <3

    VastaaPoista
  4. Pionit on niin <3 Entisellä pihalla niitä sai ihastella, mitä itse oli istuttanut. Täällä ne ekat kesäkukat antaa odottaa, kunhan päästään seuraavaan kotiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit on niin... <3 Toivottavasti pääset pian laittamaan parvekekkeelle piristystä! :)

      Poista
  5. Pionit ovat ihania 💗 Mukavaa lomaa ja mökkilomaa sekä juhannuksen aikaa 🍃💕🌿

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Janina! <3

      Ihanaa, vaikkakin tuulista iltaa! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...