sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Havuja





Sunnuntai, ja marraskuukin jo hyvässä vaiheessa käynnissä! 

Kirjoittelinkin viimeksi, että torstain happihyppelyllä mukaan tarttui muutamia oksia havuja. Kuinka ihania ne ovatkaan maljakossa. Yksinkertaista ja kaunista. Luonnon omia aarteita. 

Täällä on kovasti alettu miettimään joulukorttikuvauksia. Jälleen on se tilanne, että ihan yks kaks ei ole mitään aihetta valmiina, vaan odotan sitä ahaa elämystä kun se tulee ja pääsee vaan toteuttamaan. Pitkästä aikaa tekisi kyllä mieli kokeilla nuiden karvatassujen kanssa, mutta sen verran haasteellista se on, että saa nähdä jääkö se nyt haaveeksi! ;) Ainoa mikä itsellä on mielessä, jotakin yksinkertaista mutta että siinä voisi olla jokin kiva juju! :) 

Kumman nopeasti se ajatus syksystä on muuttunut talviseksi. Kotia tekee mieli laittaa jo talvikuntoon, ja keräillä syksyä pois. Ei se tarvinnut kun sen yhden lumimyrskyn kun ajatus muuttui! En vielä reipas viikko sitten olisi nuita havujakaan kaivannut, mutta nyt ne ilahduttaa sitäkin enemmän. 

Nyt teekupin ääreen ja rauhallinen yhteinen aamu edessä <3

Leppoisaa sunnuntaita! 


12 kommenttia:

  1. Eilen pururadalla tuoksittelin metsän tuoksuja.Kostea sää toi ne erityisesti esille.Pitääpä napata muutama oksa myös meille sisälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin aivan ihanaa kun on metsässä lenkillä, ne tuoksut! :) Sateen jälkeen on niin raikasta! :)

      Poista
  2. Ihanan näköiset nuo havut tuossa Kählerin maljakossa! Ja tuo porrastaulu <3 Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Jossu! <3

      Tykästyin itsekin tuohon yhdistelmään, korostavat toinen toistaan :)

      Kiitos, ja iloista alkavaa viikonloppua! <3

      Poista
  3. Kauniita nuo havut. Minä tykkään kyllä ottaa joulukortti kuvia, mutta unohdan aina lähettää ne :)
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tuoda pala luontoa sisälle, jokaisessa vuodenajassa se oma hohtonsa :)

      Sattuuhan sitä, monta asiaa kun on tässä loppuvuodesta listalla, niin väkisinkin joku unohtuu :)

      Kiitos, ja iloista tulevaa viikonloppua! :)

      Poista
  4. Ihania kuvia <3 Itselläkin oli havujen nouto mielessä viikonlopulle, mutta unohtui sitten jossain välissä, täytyypä ryhdistäytyä, näyttävät nimittäin ihanalta! :) Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Jenni! <3

      Nyt sitten uudelle viikonlopulle havujen noutoa suunnittelemaan! :) Täälläkin varmaan täytyy uusi keikka tehdä, nuo nimittäin ehtivät nuukahtaa ja niin ihastuin tuohon asetelmaan että uusia kaipaa :)

      Iloista perjantaita Jenni! <3

      Poista
  5. Kauniit kuvat! Havut kuuluvat syksyyn ja jouluun. Viikonloppuna askartelin kransseja, ensi viikonloppuna isoisien haudoille viemiseksi. Nyt kädet aika koppuraisina, olen tyytyväinen tekeleisiini. Ihana viedä itse tehdyt kranssit rakkaille isoisille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! <3

      Olen samaa mieltä, tuovat ihanaa talvista tunnelmaa ja niin kun tykkään nuista "luonnon aarteista". :)

      Ajatuksesi kuulostaa todella kauniilta, todella mahtavaa viedä itsetehtyä haudoille! <3

      Poista
  6. Ihanan raikkaan näköistä havujen kanssa 💗 Kovin talvinen on mieli sisutuksen suhteen täälläkin vaikka ulkona on jälleen lämmintä. Jos itsekin olisi kerrankn ajoissa noiden joulukorttien suhteen,se kun yleensä jää ihan siihen viime tippaan 😊 Tunnelmallista iltaa 💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3

      Sen ensilumen myötä kyllä mieli muuttui kovasti, ja syksyinen tunnelma saanut hiljalleen jäädä. Pieni asia muuttaa paljon, vaikka lumi nopeasti pois menikin :)

      Täällä vähän samaa vikaa, ajatuksena olen usein ajoissa, mutta sitten se lähetys ja viimeistely saattaa usein jäädä viime tippaan ;)

      Kiitos Janina, iloista perjantaita! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...