Perjantai huomenta sinne ruudun toiselle puolen!
Tuli tuossa mieleen, että edelliseen postaukseen unohdin kertoa hyvät kuulumiset, eli jalasta ei löytynyt murtumaa, vaan alkuperäinen paha revähdys oli lopullinen oikea diagnoosi. Täällä edelleen kinkataan lastan, että keppien kanssa, mutta viimein uskaltaa sanoa että suunta näyttää jo vähän paremmalta! Kiitos teille kaikille tsempeistä joita olen saanut, kaikki on tullut enemmän kun tarpeeseen todellakin! :-)
Tässä parin viikon aikana on kotiseinät ehtinyt tulla enemmän kun tutuksi, ja tähän yhtälöön kun lisää muutenkin vaihtelunhaluisuuden, niin pienet sisustus muutokset ovatkin ilahduttaneet silmää enemmän kun kovasti!
Viime viikonloppuna vaihtelin uudet ihastuttavat Marimekon tyynyt paikalleen, sekä makkariin, että olkkariin. Tyynyt kotiutuivat viehättävästä Marikka Lifestyle putiikista. Putiikki sijaitsee Kalajoella, ja tämän kivijalkaputiikin lisäksi Marikalla on ihastuttava nettikauppa jonne kannattaa ehdottomasti kurkata!
Tyynynpäällisiä kotiutui kaksi kappaletta, toinen uudesta Spalje kuosista ja toinen Tiiliskivi kuosisena. Ihania mustavalkoisia Marimekon kuoseja molemmat, olen molempiin vallan myyty! :-)
Tykkään eniten itse käyttää tyynyissä kokoa 50x50, ja tehdä niistä erilaisia asetelmia sohvalle, että sängylle. Välillä on aina tullut kokeiltua pitkää ja kapeampaakin tyynyä, mutta niin siinä on aina käynyt, että kyllästyminen tulee pian ja palaan tähän tuttuun ja turvalliseen kokoon.
Siksipä olikin enemmän kun mahtavaa, kun Marika ompeli minulle nuo molemmat tyynyt tässä suosikki koossani! Kuinka innoissani tätä pakettia odotinkaan saapuvaksi! :-) Kaupasta siis löytyy myös ompelupalvelu, jota kannattaa kysellä jos on muitakin kun minä jolla ei ompelukoneen käyttö ole ihan ykkös taitona!
Päiväpeittokin kävi pitkästä aikaa pesussa, ja ihana raikkaus tuli makuuhuoneeseen uusien tyynyjen ja päiväpeiton myötä. Päiväunet maistui pienelle murulle heti kun kaikki oli paikallaan! :-)
Nyt on aika mennä keittelemään aamuteetä, ja aloittaa ( jälleen ) rauhallinen uusi aamu ja päivä!
Mukavaa perjantaita!
P.S. Nyt kaikki kankaat -15% Marikka Lifestyle liikkeessä 8-15.3 välisenä aikana!
Marimekon uudet kuosit ovat kyllä todella onnistuneet! Tykkään kovasti. :) Ja aivan ihanat tyynyt teille kotiutui, sopivan keväiset. <3
VastaaPoistaMukavaa, että jalasta tuli hyviä uutisia, toivottavasti saat pian apuvälineetkin pois ja normaali arki jatkuu <3
Olen ihan samaa mieltä, todella kauniit, tyylikkäät ja onnistuneet! :-) Kovasti ilahduttaa silmää :-)
PoistaKiitos Jenni! <3
Täällä nyt vielä takapakin kera mennäänkin, kuten olikin puhetta. Mutta, kyllä tästä vielä eteenpäin mennään! :-) Kiitos tsempistä! <3
Ompa ihanat tyynyt!
VastaaPoistaMukavaa perjantaita ja pikaista paranemista❤
Kiitos kiitos Niina, ja iloista uutta viikkoa! <3
PoistaMä kanssa tykkään näistä marimekon graafisista kuoseista. Mielestäni myös yhteistyö Vesalan kanssa on aika onnistunut. Ja ihanaa että kissa sopii tyynynpäällisiin, näkyy karvoja vähän vähemmän ;)
VastaaPoistaNämä ovat kyllä todella ilahduttavat silmälle, tykkään myös kovin :-)
PoistaKissa todella sopii aivan loistavasti näihin :-D
Ihana kuulla että jalka on menossa parempaan suuntaan eikä murtumaa ollut <3 Niin kaunista ja tyynyt sekä kissa niin sävy sävyyn <3 Meillä kissa aina stressaa kun siivotaan ja rauhoittuu vasta sitten kun kaikki on taas takaisin paikoillaan :) Aurinkoista viikonloppua <3
VastaaPoistaJuuri kun pääsinkin kirjoittamasta, niin kuitenkin pientä takapakkia. Mutta, sitkeästi päätetty, eteenpäin mennään! :-)
PoistaKissa sopii kyllä loistavasti tyynyjen viereen makoileen, ja se onkin yksi lempipaikka karvatassulle <3
Imuri on täälläkin kissoille pelottava juttu, mutta heti tulevat esiin kun imuri kaapissa takaisin :-D
Mukavaa ja toivottavasti aurinkoista viikkoa! <3
Loistava uutinen, että murtumaa ei ole! <3 Nyt vaan huolellista parantelua. :) Ihanat tyynykuosit - päällyset luovat hienon värisuoran kisukuvassa, aivan kuin kaikki kuuluisivat sisustukseen! <3
VastaaPoistaSe oli loistava uutinen, mutta muuten nyt takapakin kera mennäänkin. Mutta, jokin päivä vielä kunnossa! :-)
PoistaKiitos Kristiina, ihanasti sanottu! <3
Mukava kuulla että olet jo paranamaan päin, eikä murtumaa löytynyt. Kauniit tyynynpäälliset!
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua!
Uudelleen hieman takapakkia, ja lisä tutkimuksia, mutta, toivoa pidetään yllä!
PoistaTyynynpäälliset ovat kyllä oikein mieleiset, tykkään kovasti! :-)
Iloista uutta viikkoa! <3
Miekin tykkään noista ;) Mukavaa viikonloppua.
VastaaPoistaMukava kuulla! :-)
PoistaUuden viikon iloa! :-)
Oi vitsi toi kissa kuva! Aivan ihana :)
VastaaPoistaKauniita tyynynpäällisiä. Mä oon miettinyt tässä viime viikolla pitäisikö vaihtaa nämä Gantin päälliset jo vähän kevyempiin! Ehkä tänä viikonloppuna, kun on vapaatakin :)
Mukavaa iltaa!
Kiitos kiitos S! <3
PoistaNämä on kyllä oikein mieleiset, ja niin oma juttu! :-) <3
Kuulostaa hyvälle, vaihtelu virkistää :-)
Iloista uutta viikkoa!
Täälläkin kovin ihastuttu noihin Marimekon uutuksiin. Toinen kuoseista tarttui viikonloppuna, mutta korkkaan sen vasta seuraavassa asunnossa. :)
VastaaPoistaNuo ovat kyllä niin ihastuttavia! :-) Niitä jaksaa ihastella kuvissa ja kotona :-)
PoistaKuinka maltat odottaa?! :-)
Tiukkaa tekee, mutta eiköstä hyvää kannata odottaa! ;D
PoistaSe on kyllä ihan totta! :-)
Poista