Niin se on taas aika kääntää uusi sivu kalenterista, ja avata uusi viikko, uusine juttuineen.
Täällä on viikonloppuna riittänyt paljon(kin) pähkäiltävää. Perjantain lääkärin käynti jalan suhteen ei mennyt ihan kuten itse olin ajatellut. Itsellä oli jo parempi tunne asian suhteen ( sen verran että uskalsi ääneen sanoa! ), mutta tutkimukset jatkuvat, sekä sairasloma. Huoli kasvaa sisällä, ja asiassa on ollut paljon sisäistettävää. Tämän viikon jälkeen piti alkaa talviloma, ja kovin odotettu Tukholman reissu odotti jo nurkan takana. Nyt on kuitenkin peruttava reissu tältä kohdalta, ja siirettävä parempaan ajankohtaan.
No mutta, päivä kerrallaan! Uskon kaiken kuitenkin järjestyvän, vaikka takapakkia tuleekin väliin.
Viikonloppuna aurinko helli mitä kauneimmin. Auringon säteet lämmittävät selvästi jo kasvoja, siinä sitä taas unohti ne tulleet lumet, ja oli niin keväinen olo. Kevääseen on tarvinnut tietenkin varautua, ja en voinutkaan millään vastustaa nuita vallan ihania citylenkkareita! Odotan niin, että pääsisin niillä tallustamaan, ja toki ennen kaikkea että ne mahtuisivat jalkaan!
Samoihin aikoihin kun kengät saapuivat, niin luukusta kolahti ihana Lango:n ensi syksyn mallistoon kuuluva pipa! Olenkin kirjoittanut useampaan otteeseen, että täällä pidetään pipaa viimeiseen asti keväällä, ja loppu kesästä odotan innolla että pääsen käyttämään pipoja!
Näitä pipoja on pieni erä myynnissä 17-19.3 Design Stock Salessa!
UUDEN VIIKON ILOA!
Ikävä kuulla että toipumisesi suhteen on tullut takapakkia, voimia toipumiseen! Täällä myös odotetaan jo kuumeisesti, että saisi laittaa kevyemmät jalkineet jalkaan ja uudet tossut tarttis vielä hankkiakin!
VastaaPoistaAurinkoista viikkoa!
Kiitos kiitos, tsempit vastaanotettu! <3
PoistaKyllä vaan, nyt joutaisi jo talvikengät sivuun ( vaikkakin ne on ainoat jotka nyt menee jalkaan! ), mutta muuten olisin ihan valmis luopumaan niistä! :-)
Samoin kiitos! :-)
Ihana pipo, mutta onpa vallan upeat nuo tennarisi myös! <3 Ja harmitus, ettei lääkäriltä tullut odottamiasi hyviä uutisia, tsemppiä! <3
VastaaPoistaKiitos, ne sopivat vallan hyvin yhteen kun värit täsmää täysin :-) <3
PoistaKiitos Jenni tsempistäsi kovasti <3
Tsemppiä sinne! On kyllä ihanat uutuudet siellä, täälläkin kovin ootellaan, että saa laittaa uudet tossut jalkaan. Hyvää viikkoa! :)
VastaaPoistaKiitos! <3
PoistaSiinä on aina se oma ihana kutkutus kun odottaa että pääsee laittamaan niin syksyllä kuin näin keväällä uutta! :-)
Kiitos, ja samoin! :-)
Voi ei! Tsemppiä sinne ja tosi harmi kuulla :( Toivottavasti kääntyy parempaan suuntaan pian <3
VastaaPoistaTäällä kovasti sille peukutetaan, hitaasti ilmeisesti hyvä tulee...
PoistaKiitos kovasti! <3
Tsemppiä <3
VastaaPoistaLämmin kiitos! :-)
PoistaVoi harmi, reissukin peruuntuu! Tsemppiä! :(
VastaaPoistaNiimpä, vielä kun jokseenkin kovasti odotettiin lomaa ja reissua. Mutta nyt on reissu peruttu, ja täytyy sitten suunnitella uusi kun sille on mahdollisuus.
PoistaKiitos! <3