Iloiset huomenet tähän viikon viimeiseen arkipäivään!
Ihan alkuvuodesta somessa vilahteli useampikin kuva Unelmakarttakirjasta, ja jo tuo nimi sai luonnollisesti kiinnostukseni heräämään. Tutkin asiaa vähän tarkemmin, ja ensimmäinen ajatus taisikin olla itsellä: " toi on niin mun juttu!".
Muistan kuinka into piukeena odotin viikonloppua, ja kauppareissua että pääsisin kotiuttamaan kirjan. Saadessani kirjan käteen, olin kahta kovemmin innoissani!
Tutkinkin kirjaa siinä parin päivän aikana kovasti, ja odotin sopivaa hetkeä jolloin olisi kunnolla aikaa paneutua kirjaan. Ajatuksena oli itsellä kuitenkin, että en halua alkaa täyttämään kirjaa kiireellä, vaan kun on kunnolla aikaa, ja vielä sellainen fiilis...
Tässä vaiheessa täytyy myöntää, että vaikka kirja on yöpöydälläni ollut siitä asti, niin kirjaa en ollut sittemmin ( innostuksesta ) huolimatta saanut avattua. Monta kertaa oli kuitenkin mielessä...
Nyt tällä pitkällä sairaslomalla jalan kanssa on ollut aikaa paneutua kirjan maailmaan, ja nyt tottavie on ollut hyvä aika! Joskus se ottaa aikansa, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan!
Kevään ensimmäisiä mansikoita ei ole enää voinut vastustaa, vaan pari kertaa kauppareissulta on tarttunut mukaan rasia mansikoita, ja yllättävän hyviä ovatkin olleet! Tässähän alkaa odottamaan kesää, ja kotimaisia mantsuja jo!
Kaikki mitkä liittyy unelmiin kuulostaa ihanalta :)
VastaaPoistaTodella hyvin sanottu! :-)
PoistaNam, mitä mansikoita ja aika ihanaa luettavaa myös <3 Leppoisaa perjantaita!
VastaaPoistaKyllä vaan, tuo yhdistelmä oli aika toimiva :-)
PoistaKiitos Jenni, iloista sadepäivää! <3
Olin keväällä luennolla jossa käsiteltiin unelmia juurikin unelmakartan kautta. Silloin toteutinkin oman unelmakarttani, mukavaa puuhaa. Samalla tuli ajateltua unelmia erinäkökulmista. Kaikki näkökulmat ovat oikeita, mutta ovatko unelmat haaveita (esineitä, tavaroita...) joita olisi kiva saada vai onko unelma kokemuksia (matka...) tai aineetonta hyvääoloa? Oli mielenkiintoista pohtia näitä asioita!
VastaaPoistaMutta, unelmointi on ihanaa ja ilman unelmia elämä on ehkä hieman tylsää! ;)
Todella mukava kun jaoit hienon kokemuksen, oli todella mukava kuulla :-) Itse kun on tuon matkan alussa vasta :-) Kiitos sinulle! :-)
PoistaUnelmilla on tapana usein toteutua, ja tottavie, ilman unelmia voisi käydä tylsäksi... :-)
Tuollainen kirja kiinnostaa minuakin ehdottomasti, täytyykin tutkia asiaa tarkemmin. Yhden aarrekartan joskus tehneenä tykkään kovasti kaikesta unelmiin uskomiseen liittyvään ja uuden aarre- tai unelmakartan teko on ollut ajatuksissa jo kauan mutten vaan ole saanut aikaiseksi. Toivottavasti jalka olisi jo parantumaan päin, ikävää tuollainen <3 Ihanaa viikonloppua <3
VastaaPoistaMukava kuulla, että tästä postauksesta oli iloa! :-) Kannattaa kurkkia Suomalaiseen kirjakauppaan, ja taisi muuten Stockmannillakin olla jos en ihan väärin nähnyt niin myös nyt tätä myynnissä! :-)
PoistaHiljalleen, hiljalleen, parantumisen tahti on ollut paljon odotettua hitaampaa, mutta nyt kun fysioterapiakin on alkanut, niin eiköhän tästä vielä hyvä tule! :-) Kiitos tsempistä! :-)
Mukavaa päivää! <3
Nami mansikoita, hyvä kun olivat maukkaita. Paranemista jalan suhteen.
VastaaPoistaOlivat oikein maukkaita! :-)
PoistaKiitos paljon sinulle! :-)
Olisipa kiva lukea arvostelusi kirjasta kun olet sen lukenut. Mä en ole tuoon törmännytkään vielä.
VastaaPoistaKiitos Anu postaus ideasta, toteutan ilman muuta kun pääsen asiassa eteenpäin :-)
Poista