tiistai 9. toukokuuta 2017

Tuunataan!



Vanhemmat blogini lukijat saattavatkin muistaa nämä harmaat vanhat puulaatikot. Laatikot on vilahtanut useammankin kerran blogissani, tosin nyt ei ihan vähään aikaan niin paljon. 

Näitä samaisia puulaatikoita löytyy pari kappaletta, ja neljän vuoden aikana laatikot on ollut jos minkälaisessa käytössä, ja jos mitenkäpäin milloinkin. 




Jossain vaiheessa ko. laatikot alkoivat kovastikin kyllästyttää ja meinattiin myydä ne pois, koska vievät kuitenkin tilaa hurjasti. Lopunkaiken en sitten raaskinut luopua laatikoista, vaan laatikot saivat jatkoaikaa parvekkeella "kukkatasona" mm. 

Onneksi jätettiin laatikot kuitenkin vielä, nimittäin nyt makkarin uudistuksen myötä tuli eteen, että mihinkä yön ajaksi tyynyt ja päiväpeitto, ja silloin lamppu syttyi! 




Nappasin parvekkeelta toisen laatikoista ja puhdistin sen. Laatikko olisi oikein oiva ajattelemaani tarkoitukseen, kunhan ensin hiukan tuunaisi. Paikka mihin laatikko nimittäin tulee, ei ole hirveästi tilaa, ja laatikkoa pitäisi päästä helposti siirtelemään. 

Joten...

... käynti Clasulla riitti. Mukaan tarttui 4 pientä pyörää // rengasta ja homma oli viittä vaille valmis! 




Muru ruuvaili renkaat paikoilleen, ja se oli siinä. Nyt päiväpeitolle ja tyynyille on oikein hyvä paikka makkarissa yön ajaksi. Olen todella tyytyväinen. Ja eritoten myös siksi, kun olen ehtinyt tässä jo pidemmän aikaa miettiä yleisesti että olisi kiva tuunailla joku puulaatikko kotoa. 

Laatikot on aikanaan ostettu hurmaavasta kukkakaupasta, jota ei ikävä kyllä enää ole. Mutta laatikoita katsoessa on mukava muistella ihanaa pientä putiikkia :) 

4 kommenttia:

  1. Näppärä muutos! Meillä on myös pari tuollaista puulaatikkoa ja ovat myös olleet poistolistalla. Mutta, maalaamalla ja renkailla niille voisikin antaa lisäaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kannattaa antaa toinen mahdollisuus! :) Se muuttaa kuitenkin ilmettä ja käyttötarkoitustakin :)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...