keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Ensimmäiset





Palataan muutama viikko taaksepäin, ja syyslomalle. Syyslomalla oli tarkoitus etsiä, ja löytääkin hyvä resepti gluteenittomille sämpylöille. Kirjoittelin jokin aika sitten, että täällä on koetettu harjoitella hiljalleen tuohon gluteenittomaan ruokavalioon. Murulla nimittäin alkusyksystä todettiin keliakia, ja vaikka asiaa olikin monesti puhuttu ja aavistuksen asia oli odotettavissa niin olihan tuo kuitenkin suuri muutos ruokavalioon. Vielä kun keliakian yhdistää kananmuna allergiaan, niin kohtuu tarkkana saa olla! 

Leivät, ja erityisesti sämpylät ovat olleet aina murulle todella suurta herkkua, joten siksi liikkeelle lähdettiinkin etsimällä kunnollista sämppäri reseptiä. Aikamme googlailtua, löytyikin ihana ruokablogi: Vanelja, ja sieltä löysimmekin erittäin mielenkiintoisen ja testaamisen arvoisen sämpyläreseptin jonka voit kurkata tästä

Sateisen syyspäivän ratoksi alettiinkin ulkoilun jälkeen leipomaan, ja jännityksellä odottamaan että mitä saammekaan aikaan. Olimmehan lukeneet vaikka mitä juttuja, kuinka tarkka kannattaa gluteenittomassa leivonnassa olla. Yleensä ainakin allekirjoittanut kun on kohtuu suurpiirteinen vaikka reseptejä tarkkaan luenkin... 

Kun sämpylät pääsivät uunista pois, ja jäähtyivät niin ilo taisi olla ylimmillään koska näistä kuulemma tuli ehdottomasti parhaimpia gluteenittomia sämpylöitä mitä muru oli koskaan syönyt! Resepti oli kuitenkin sen verran pieni, että ensi kerralla täytyy tuplata koko, jotta sämppäreitä saa sitten kunnolla pakkaseenkin asti. 

Uskoisin, että reseptiä uskaltaa myös muokata tavalliseksikin versioksi?! Joten rohkeasti vaan kokeilemaan! :) 


P.S. Niin paljon kun pellavaan onkin täällä ihastuttu, niin tuo Lapuan Kankureiden pellavaliina on mitä hurmaavin! Pöydän vaihdoksen myötä liina odottelee nyt uutta aikaa, mutta pääsee vielä kovaan käyttöön, ja sitä ennen toimii loistavasti kuvausalustana! :) Hih. 



6 kommenttia:

  1. Tuoretta sämpylää ei kyllä voita mikään. Mukava että löysitte hyvän reseptin.
    Mukavaa syyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta 😋 leipominen niin mukavaa, ja itsetehty on aina itsetehty 🤗

      Tunnelmallista sadeiltaa! 🌟

      Poista
  2. Voi minäkin olen täällä haaveillut, että viimein kun tää flunssa helpottais niin voisin leipasta sämpylöitä :) Tuoreet sellaiset ovat kyllä niin hyviä!! Ihania kuvia muuten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ruut 🤗

      Toivottavasti siellä voidaan jo paremmin ja pääset leipomaan 🤗

      Poista
  3. Nyt alkoi tekemään mieli uunituoreita sämpylöitä, täytyykin joku päivä leipoa. Pikkuhiljaa voi alkaa myös leipomaan jotain pakkaseen, Joulua silmällä pitäen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sämpylät ovat kyllä suurta herkkua 🤗 tuoreena ei kyllä ole voittanutta 🤗

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...