torstai 5. lokakuuta 2017

Ihania hetkiä & arvonnan voittaja





Loma alkaa lähennellä puoltaväliä. Niin se on aika rientänyt. Näinhän se menee lomalla, mutta kylläpä tuo aika rientää muutenkin aivan älytöntä vauhtia. Miten oikeasti olemme jo tässä vaiheessa vuotta? Voisin sanoa, että juuri oli kevät-talvi, mutta nyt on näin pitkällä vuosi ja kesäkin meni yhdessä hujauksessa. Aika ei ole ainakaan seisonut. 

Lomaan on mahtunut todella paljon hetkiä, jotka olen tallettanut tiukasti sydämeen. Ollaan nähty tärkeitä ihania ihmisiä, nautittu yhteisestä ajasta, päästy luonnon keskelle, retkeilty, ihasteltu syksyä, herkuteltu ja jopa ehditty hieman olemaankin touhun keskellä. Tämä yhteinen syysloma on ollut kyllä ihan huisin tärkeä juttu! <3 

Aivan ihania kahvi // tee hetkiäkin on mahtunut useampia lomalle, johon on liittynyt naurua, iloa, tunteita, rauhoittumista... 
Postauksen kuvat ovat kuitenkin parin viikon takaa. Habitare messuilla menin kurkkaamaan ihanaa Werannas:in osastoa. Tästä hurmaavasta liikkeestä olenkin kirjoittanut aikaisemmin blogissani. Mukaan tarttui aivan hurmaavan ihanan tuoksuista ja ( kuuleman ) myös makuista kahvia, jolla muru onkin ehtinyt herkutella. 

Olen ihastunut kokoajan enemmän ja enemmän puisiin lusikoihin, ja nuo oliivipuusta valmistetut lusikat jotka myös samaan pussiin sujahtivat ovat olleet jo kovassa käytössä! :) 
Kiitos Werannas! <3

Sitten vielä tähän loppuun arvonnanvoittaja! 
K I I T O S kaikille arpalappusen rustanneille, teitä oli niin upea määrä, ja oli ilo nähdä mitä kaikkea mukavaa lahjakortilla voisikaan ostaa. Pienenä yhteenvetona suosituimmaksi nousi varmasti Marimekon astiat, että tekstiilit. Myös Metsolan tuotteet nousivat yhdeksi suosikiksi. 
Random. org auttoi arvonnassa, ja voittajaksi nousi anonyymi lukija, joka kirjoitteli niinaarvonnat@luukku.com sähköpostilla!
ONNEA kovasti, laitan sinulle s.postia pian! 

Kiitos myös ihana Marikka lifestyle <3



4 kommenttia:

  1. Loma kuulostaa aivan täydelliseltä, ihanaa loman jatkoa edelleen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Jenni! <3

      Oikein onnistunut loma alkaa kääntymään loppua kohden :) <3

      Poista
  2. Voi kuulostaa ihanalta lomalta!! Ja ihanaa, kun osaat ottaa chillist :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...