maanantai 12. maaliskuuta 2018

Oma koti kullan kallis





Kuinka ihana olikaan eilen iltapäivällä tulla kotiin meidän ihanien karvatassujen luokse! Kyllä se 
k o t i on vaan paras paikka. Niin ihana kun reissussa onkin käydä, niin kyllä se kotiin paluu on aina yhtä huippu tunne. Vaikka reissu oli lyhyt, niin silti kotiin oli ihana palata. 

Lyhyeksi kuitenkin kotoilu tältä osin jää, koska tänään kun loma ihan virallisesti alkaa, niin on aika kääntää nokan suuntaa jälleen. Päästään mökkeilemään kunnon talvitunnelmiin. Tällä kertaa lähtee myös karvatassut mukaan, joten koko porukka kasassa! 

Kovasti teki mieli ostaa perjantaina lomakukkia, mutta kun tämä alkuloma menee reissaten, niin päätin jättää kukkaostokset hiukan myöhemmälle lomalle. Onneksi Magnolian oksa oli pysynyt hyvänä, ja heitin sen nyt vasta sitten pois, joten sen kanssa oli oikein hyvä ajoitus. Olen kyllä niin kertakaikkisen ihastunut tuohon hurmaavaan oksaan, onneksi niitä on ollut niin hyvin saatavilla. Ja vielä toivon, että ehtisi muutaman oksan kotiuttaa! 

Jospa sitä kohta alkaisi tekemään aamupalaa, niin lähtee uusi viikko käyntiin. Kuinka ihania nämä aamut ovatkaan lomalla(kin). 

Ihanaa uutta viikkoa kaikille! 


P.S. Tajusin just, että en olekaan blogiin kuvannut uutta keittiön valaisinta! Paikallaanhan se on ollut jo reippaan kuukauden. Keskimmäisessa kuvassa siis vilahtaa pitkään haaveena ollut Hektar! 

8 kommenttia:

  1. Magnoliat ovat kyllä niin upeita! <3 Ihanaa loman jatkoa sinne, toivotaan, että talviset säät suosivat lomaviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat kyllä niin mahtavia, tuntuu että vuosi vuodelta niihin enemmän ihastuu! :) <3

      Nyt on kyllä säät suosinut, aivan upeita kelejä ollut, harmiksi tuo flunssa vaan iski, joten ikkunasta käsin nyt joutunut ihailemaan... :/

      Poista
  2. Kaunis, kaunis magnolia 😍 Mukavaa ja rentouttavaa lomaa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ole, todella hurmaava! :) <3 Voiko oksa enää kauniimpi olla! :)

      Kiitos paljon ja iloista viikonloppua! <3

      Poista
  3. Oi, miten kauniita kuvia. Mukavaa mökkireissua! <3

    VastaaPoista
  4. Lomailu on välillä mukavaa, mutta kotiin on ihana palata. Kaunis kukanoksa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on just niin :) Ihana on mennä, mutta myös palata! :)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...