torstai 1. maaliskuuta 2018

Upea Magnolia



Aurinkoista huomenta torstaihin! 

Tällekin päivää on luvattu aurinkoa kirkkaalta taivaalta! Vaikka talvi antoi odotuttaa itseään ( etelässä ), niin sitäkin upeampi talvi on sitten ollutkin! Hyvää kannatti odottaa todellakin! 

Täällä vietellään tänään toista vapaapäivää, ja loppu viikko meneekin töiden merkeissä. Vielä olisi reilu viikko, ja sitten on aika aloitella talvilomaa! 




Muutaman vuoden ajan kevät perinteisiin on kuulunut upeat Magnolian oksat. Täytyy sanoa, että tämä kiilaa kirskikan oksien ohi upeilla isoilla kukilla! Vaikka herttaisia ne pienet kukatkin ovat. 

Täällä taitaa olla jo viidennet Magnolian oksat tänä keväänä! Ennätysmäärä! Ilmeisesti tätä upeaa oksaa on nykyään paremmin saatavilla, ja en vaan ole voinut vastustaa kukkakaupassa poiketessa näitä ihania käppyrä oksia! 




Yhdessä oksassa jonka tänä keväänä ostin, niin oli sekä vaaleanpunaista että valkoista kukkaa! Voi kuinka upea se oli! Harmiksi tämä upeus jäi kunnolla ikuistamatta. 

Näistä oksista on iloa aina vähän pidemmäksi aikaa, ja senkin puolesta tämä on aina yhtä ihana kiikuttaa kotiin! Eilen kävin hakemassa ihanasta Myyrkukasta asioilta tullessani uudet oksat vapaapäiviä piristämään, ja nyt jälleen odotan innolla kukkia! :) 



10 kommenttia:

  1. Oi miten kaunis! <3 Täällä meillä on haastavaa saada mitään erikoisempaa tuotetta kukkakaupasta, joten tyydyn ihailemaan teidän muiden bloggaajien kasveja ja kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään niin kovasti tuosta, on kyllä hurjan kaunis! :) <3

      Kannattaa muuten kysyä kukkakaupoista! Tämä tuntuu, että on nyt kovastikin yleistynyt niin jospa saisitkin omasi! :)

      Poista
  2. Kaunis oksa! Oikein ihanaa, kun talviloma on tiedossa :). Mä odottelen, josko joku pvä mäkin pääsisin lomalle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä tosi kaunis, näitä onkin pitänyt hankkia aina uusia oksia vanhojen tilalle! :D

      Poista
  3. OI oi oi, magnolia on niin yks mun lemppari kukista. Tänä vuonna tosin taisi jäädä ostamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin yhtyä tuohon, todella tämä on niin lemppariksi noussut! :)

      Vielä varmasti on hyvin saatavilla! :)

      Poista
  4. Ihana magnolia <3 Tätä minulla ei ole vielä koskaan ollut mutta tänä vuonna sellaisen ehdottomasti haluaisin. Kunhan vaan löytyisi jostain. Kiitos tätäkin kautta ihanasta postista <3 Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on! <3

      Kannattaa kysellä kukkakaupoista, mielestäni ainakin täällä meilläpäin tätä on ollut paljon paremmin saatavilla kun aikaisempina vuosina niin jospa sielläkin olisi! :)

      Kiitos, ja iloista ja aurinkoista päivää! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...