lauantai 11. maaliskuuta 2017

Viikonloppukukat



Jaloleinikit. Itselle kohtuu uusi kukkaihastus, mutta sitäkin merkityksellisempi. 

Vuosi sitten ostin ensimmäiset hurmaavat jaloleinikit, ja tämä kukka hyppäsi heti lemppareiden joukkoon, ja uusia // eri värisiä leinikkejä näkyikin useasti viikonloppu kukissa. 

Eikö olekin vallan hurmaava ja kaunis kukka? 




Itselläni on eritoten jäänyt mieleen juuri viime talvelta todella kaunis kevät-talvinen päivä kun olin jäämässä talvilomalle, ja kävin hakemassa lemppari kukkakaupasta lomakukkia. Sain niin upean väriset // kuntoiset jaloneikit, jota kyllä muistan kuvanneeni joka suunnasta ;-) 

Edessä oli isompi siivous loman kunniaksi, ja odottelin samaan aikaan murua pitkältä työmatkalta palaavaksi, puhtaaseen kotiin oli mahtavuutta laittaa ihanat keväiset kukat ja nauttia alkavasta lomasta. 

Välillä on niin mukava palata muistoihin jolla on merkitystä... 




Instagramissa tykkään käyttää usein #flowerstories "hashtagia", se usein kiteyttää sisäänsä enemmän kun vain kaksi sanaa. Olen myös huomannut että hetki hetkeltä, vuosi vuodelta kukista on tullut entistä merkittävämpi osa minua // kotia. Kukat tekevät aivan valtavasti kotiin ilmettä, eloa ja pirteyttä. 


Viikonlopun iloa! 



10 kommenttia:

  1. Jaloleinikit on niin ihania <3 Ihan jo siksikin, että niitä löytyi hääkimpustani. <3 Hauskaa, että eilen poikkesin kukkakauppaan ajatuksena ostaa pari vaaleanpunaista, mutta eihän niitä sitten ollutkaan. Ehkä tänään onnistaa. :D

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kyllä ovat jotakin niin kaunista! <3 Harmi kun näiden aika on todella lyhyt, kun on saatavilla, mutta täytyy nauttia sitäkin enemmän :-)

      Muistankin kuvan hääkimpustasi, se oli todella kaunis! <3

      Kiitos Jenni, ja uuden viikon iloa! <3

      Poista
  2. Kauniita ovat todellakin<3 Ja uusi tuttavuusmyös minulle.

    VastaaPoista
  3. Kauniit kuvat ja kukat 💗 Leinikit suosikkeja täälläkin ja kukat todellakin tekevät sen kodikkaan tunnelman. Ihanaa päivää 💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis Janina! <3

      Kukat todellakin tekevät todella kodikkaan tunnelman, olen siinä täysin samaa mieltä :-) En osaisi edes ajatella kotia ilman kukkia // viherkasveja :-)

      Samoin sinne suunnalle! <3

      Poista
  4. Leinikki on kyllä kaunis , ihanat kuvat <3

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...