tiistai 21. elokuuta 2018

Kun yksi asia johtaa toiseen



Kirjoittelin aikaisemmin, että lomalle oli suunniteltu makuuhuoneen seinän maalausta. Ja näinpä myös tehtiin, ja seinästä tuli oikein mieleinen! Olen sen jälkeen jaksanut ihmetellä, kuinka paljon yksi pieni seinän maalaus voikaan muuttaa ilmettä! :) 

No, maalauksen myötä lähti sitten kunnon lumipallo efekti liikkeelle. Ja toki osaltaan se uusi sohvakin asiaan vaikuttaa. 

Vaihdettiin olkkarin ja makkarin matot keskenään, ja makkarin puolella olenkin enemmän kuin tyytyväinen muutokseen. Olkkariin ei kuitenkaan makkarin matto istunut, joten sinne piti etsiä uusi. Etsintä olikin melko helppo, ja kuvassakin näkyvä matto on siis olkkarissa uusi. Seuraavaksi alkoi tökkiä sohvapöytä, se kun ei tunnu istuvan vaan nyt hyvin muutosten jälkeen. Asia on siis mietintä myssyssä! 

Ruokailutilaan tehtiin vähän ex tempore muutos kokeilun kautta, ja vanha ( rakaskin ) ovi sai siitä lähtöpassit. Tilalle pääsi jo kevät talvella hankkimani taulu, ja kuinka tykkäänkään nyt tuosta paljon valoisammasta ilmeestä! 

Taulukollaasi sohvan päällä kyllästyttää myös, ja siihen olenkin kovasti miettinyt ratkaisuja. Katsotaan mihin siinä sitten päädytään! :D 

Tänne siis kuuluu kovasti sisustuspainotteista alkusyksyä, mutta onhan tuo aika kiva kaveri kylässä tuo sisustuskärpänen! :D 
Onko sama kärpänen tullut myös muille kylään?


10 kommenttia:

  1. Mukavia muutoksia siellä menossa :) Täällä ei varsinaisesti sisustuskärpänen ole (vielä) päässyt pahemmin puremaan, mutta nautin niin älyttömän paljon tästä kun on taas koti järjestyksessä ja puhtaat matot lattialla. Koko kesä mentiin vähän kuin pellossa ja oltiin monta viikkoa ilman mattoja kun en halunnut puhtaita mattoja lattialle kesähelteillä. Olkkarin iso ruokapöytä on saanut olkkarista lähtöpassit ja uusi ratkaisu mietinnässä. Kokonaan uusi pöytä vai vanhan muuttamista jotenkin? Aurinkoista päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt oikein lumipallo ilmiö suuremmillaan on menossa, pienistä muutoksista tuleekin suuria ;)

      Tuo on kyllä aivan totta mitä kirjoitit. Ei kesällä samoin jaksa ( varsinkaan menneenä kuumana sellaisena ) siivota kuten sitten sykysyllä ja talvella. Joten nyt onkin ihana kun saa olla puhtaassa kodissa :)

      Kuulostaa mukavalta, ja innolla odotan mitä muutoksia siellä tulee :)

      Mukavaa päivää! <3

      Poista
  2. Kuulostaa oikein mukavalta alkusyksyn touhulta. :) Täällä ollaan vähän samoissa puremissa ja seuraavaksi onkin vuorossa koululaisen huone ja sen muutos. Oikein mukavaa, että pitkästä aikaa on kunnon into sisustamiseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaista haipakkaa alkusyksyn tunnelmaa tällä erää ;) Hih.

      Siellä on kanssa aivan todella upeita muutoksia tehty, kuvia on saanut ihastella! <3

      Sisustaminen on niin kivaa, vaikka välillä hiuksia halkookin kun miettii mikä paras vaihtoehto :D

      Poista
  3. Noin siinä aina käy, mutta kyllä vaan tuollaisetkin muutokset piristää!

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa niin tutulta. Meillä alkoi keväällä huonekalukaruselli, eikä ole vieläkään kunnolla pysähtynyt. Kun yksi uusi huonekalu muuttaa kotiin, mistään vanhasta ei ole valmis luopumaan, mutta minne huonekalun sitten laittaisi? :)
    Jään seuramaan teidän muutostannne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo todellakin kuulostaa niin samalta kun täällä, karuselli ei meinaa nyt pysähtyä ollenkaan ;)

      Sepä se, joihinkin huonekaluihin tai vastaavaan voi liittyä paljon hyviä muistoja, ja ei raaski luopua. Mutta sitten taas jos jokin toimivampi vaihtoehto mielessä niin vaakakuppi onkin pahasti samassa ;)

      Poista
  5. Hyvältä näyttää! Kyllä se sisustuskärpänen kovin kutittelee ;D Viikonloppuna täytyy jotain muutoksia tehdä, kun äidin asuntoa aletaan tyhjentämään, ja sieltä on yksi huonekalu tulossa. Se onkin sitten tämän kesän ikävämpää puolta, kun äiti jouduttiin laittamaan hoivakotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Mukava kuulla, että myös siellä on muutoksen tuulia ilmassa ;)

      Toivotan sinne kovasti voimia ( voin samaistua tilanteeseesi )! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...