torstai 30. elokuuta 2018

Uutta ilmettä ruokailutilaan




Reippaat huomenet torstai aamuun! 

Kurkataanpa tänään ruokailutilan uudistuneeseen ilmeeseen. 
Muutos lähti itseasiassa aivan sattuman kaupalla liikkeelle, kun tarkoitus oli kokeilla miltä vanha ovi näyttäisi sohvan takana. Kun ovi otettiin pöydän takaa pois, tuli aivan uskomaton valoisuus, ja ihastuin siihen näkymään siltä seisomalta! Myös itselleni tärkeä taulu oli vailla paikkaansa, ja kun sitä vielä kokeiltiin pöydän taakse seinälle niin päätös oli kutakuinkin siinä. 





En siis ollut sen koommin aikaisemmin edes miettinyt ovesta luopumista tai sen siirtämistä, mutta tarkoitus näköjään tälläkin yhtäkkisellä idealla oli! 

Oveen liittyy todella paljon muistoja, aina sen hakemisesta lähtien. Ja olihan se yksi haaveeni saada vanha ovi kotiin aikanaan. Ovi taisi ehtiä ollakin reippaat neljä vuotta, joka taitaakin tämän sisustajan mittapuulla olla harvinaisen pitkä aika! :D 




Ovi olisi toki ollut mukava säilyttää, ja hyödyntää tulevaisuudessa kenties vielä jossakin muussa tehtävässä tms. Kaikille ei ole kuitenkaan tilaa, joten hiukan haikeinkin mielin naputtelin oven myyntiin. 

Haikeus kuitenkin katosi hyvin pian saatuani ostajalta viestiä, ja kun hän tuli ovea hakemaan, niin kuinka iloinen hän olikaan koska löysi tismalleen oikean kokoisen oven uuteen ( todella vanhaan ) kotiinsa josta kuuleman puuttui juuri tämän kokoinen ovi. 

Tämä ilo tarttui, ja olin todella iloinen hänen puolestaan! Kuinka mahtava tunne se onkaan, kun tekee todella tarpeellisen löydön :) 


Haluankin jakaa iloa tähän päivään kaikille! <3



12 kommenttia:

  1. Tulipas niin pirtsakka ja raikas tila!
    Kiva, kun sait oven myytyä ja vielä ilahdettua sillä vierasta ihmistä :)

    Iloa sinunkin päivään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan äärettömän ja uskomattoman paljon muuttui ilme oven vaihtamisen tieltä! :) Ja nimenomaan raikastui ja valoistui. Tälläinen ex tempore muutos oli nyt hyvästä :)

      Kiitos samoin! <3

      Poista
  2. Kaunista ja valoisaa teillä, ihana ruokailutila. Ja, oi miten ihana tarina ovelle saatiinkaan. <3
    Aurinkoista torstaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö, ovi sai todella ihanan tarinan, ja ei olisi paremmi voinut käydä! :)

      Iloista viikonloppua Kaisa! <3

      Poista
  3. Tosi kaunista! Mietin hetken mikä kuvista ikään kuin "puuttuu" ja sehän oli juuri se ovi. Niinhän se on, että vaihtelu virkistää ja tuo kaunis tekstitaulu sopii keittiönpöydän kaveriksi tosi kivasti! Meillä on sama teksti postikorttina ja sen sanoma on ihana. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. Piti vielä palata ja sanoa, että kuvat ovat kuin sisustuslehdestä!

      Poista
    2. Olen niin sanaton! <3 Voi Jenna sinun kanssasi, kiitos kiitos! <3

      Tuo taulu on tosiaan todella merkityksellinen, ja sen sanomaa on aina ihana muistella <3

      Poista
  4. Onpa siro ja ilmava kokonaisuus:) Tosi raikkaan näköinen!

    https://savyni.blogspot.com/

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...