torstai 20. joulukuuta 2018

# 20 Neljä yötä jouluun



Joulukuun kahdeskymmenes päivä. 

Neljä yötä jouluun, ja tänään alkaa myös k a u a n odotettu "joululoma". Ts. jouluvapaat jos ihan tarkkoja ollaan. Tehtävälistalla on vielä muutamia juttuja ennen joulua, mutta päätin että nyt en ota stressiä, joulu tulee varmasti vaikka jotain jäisi tekemättä. Pääosin kuitenkin hommat on paremmalla puolella :) 

Kirjoittelin muutama päivä sitten, että jonkin verran olen käyttänyt nyt paketointi palvelua kaupoissa ( kohtuu poikkeuksellista ), mutta kun paketointi kuuluu yksiin lempi joulupuuhiin niin vapaille onkin alkuun luvassa vielä paketointia! Kerroin myös eräästä diy jutusta, ja pienesti pääsin ( ehdin ) sitä testaamaan joten siitä vielä tulossa viime hetken vinkkiä! :) 

Tarkoitus olisi myös upottaa kädet jauhoihin ja aloittaa jo joulun leipomuksia, joten rennosti aloitellen jouluvapaita. 
Perjantai illalle suunnittelin hauduttavani kunnon riisipuuron, joten siitä sitten virallisesti alkaa yhteinen joulun aika meidän perheessä <3 

Missä mallissa siellä ollaan jouluvalmisteluissa? :) 

Ihanaa jouluista torstaita! <3



2 kommenttia:

  1. Ihana kaveri sinulla siellä avustamassa jouluvalmisteluissa. Täällä on jouluvalmistelut hyvällä mallilla ja huomenna kun vielä työpäivän tekee, niin sitten joulu alkaa meillä oikein kunnolla ja rauhoitumme viettämään perheen kanssa yhteistä aikaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä neiti on kyllä sellainen apulainen, että oksat pois! :) Aina mukana ;)

      Toivottavasti teidän joulu sujui mukavissa merkeissä koko perheen kesken <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...