perjantai 28. joulukuuta 2018

Joulun jälkeisiä terveisiä



Joulunpyhät ovat onnellisesti takana päin. Joulureissustakin on kotiuduttu tapaninpäivän iltana. 

Niin ihanaa kun reissussa olikin olla, niin koti ja arkikin on tervetullutta pyhien jälkeen. Hetkeäkään joulusta en vaihtaisi pois. Tärkeitä hetkiä, tärkeitä ihmisiä, yhdessä oloa, ulkoilua, herkuttelua ja lämmin tunnelma vaikka meillä olikin erilainen joulu kuin koskaan ennen. 




Itselläni ei ole suuremmin kiire kerätä joulua pois vielä kotoa. Kaikki aikanaan, sitten kun hyvältä tuntuu. Vielä haluan tunnelmoida tässä tunnelmassa, ja otetaan sitten kevättä vastaan seuraavaksi pikkuhiljaa. 

Ehdin hiukan jo piipahtaa alemyynneillä, ja muutama uusi joulukoriste tarttui matkaan. Mutta parhaat oli kuitenkin viety varmasti jo päältä, ja eipä tuo haittaa. 

Itselläni alkaa tänään arki, jouluvapaat on nyt vietetty ja työt kutsuu vuodenvaihteen yli. 
Uusi vuosi tuo muutamia muutoksia arkeen, että kotiin, ja näihin ajattelin palata pian tarkemmin :) 




Juuri ennen joulua tuli pientä viime hetken hoppua, ja silloin en ehtinyt enää laittamaan arpakonetta pyörimään, mutta kuten aattona lupasin että joulun jälkeen arpakone pyörii heti! :) 

Ensin haluan kiittää kaikkia teitä jotka osallistuitte ihanaan Anna-Marin kalenterin arvontaan, upeaa kun olette niin reippaalla porukalla liikkeellä! :) 
Sekä kiitos myös Anna-Marille ihanasta arvonnasta! <3

Arvat osuivat seuraavien osallistujien kohdalle: 

Suvi

Elisa

Anna S

ja 

* anonyymi Iiris

Lämpöiset onnittelut voittajille! <3 
Laitattehan s.postia niin saan kalenterit matkaan teille mahdollisimman pian! 


IHANIA LOMAPÄIVIÄ LOMAILIJOILLE, JA TYÖILOA KETKÄ OVAT PALANNEET TÖIHIN! 




5 kommenttia:

  1. Oi miten kiva yllätys voittaa ihana kalenteri :). Kiitos! Pistän osoitteen tulemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea vielä! :)

      Kiitos, s.posti tuli perille :)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...