Se olisi jälleen uusi viikko edessä. Täällä se alkaa vapaapäivällä viikonlopun pitkän rutistuksen jälkeen. Aamukammassa olisi enää neljä piikkiä syysloman alkuun tämän päivän jälkeen, eli ei laisinkaan huono! :-)
Innostuin viime vuonna tekemään murulle oman joulukalenterin, koska joulun läheisellä Tukholman reissulla löysin Lagerhausista hauskan kalenterin. Minusta oli aivan ihana keksiä luukkuihin täytettä, ja aivan innoissaan kalenteria täytinkin ;-) Päätin jo silloin, että siitä alkoi meidän yksi jouluperinne, ja myös tulevana vuonna muru saisi oman kalenterin.
Kalenteri ( klick ) oli kuitenkin hiukan kertakäyttöinen, ja oli aika miettiä uutta versiota. Kuin itsestään sellainen tulikin eteen, kun bongasin Kristiinan blogista tämän hauskan DIY kalenterin!
Siinä ei sitten kauaa nokka tuhissut kun laitoin kalenterin tilaukseen täältä, ja vaan innolla odottamaan pakettia kotiin! :-)
Kiitos paljon tästä ideasta Kristiina! <3
Ja nyt tietysti on sitten aika miettiä hiljalleen luukkuihin täytettä. Muutamia ideoita mielessä jo onkin, ja varmasti tässä rauhaksiin miettien jokaiseen luukkuun tulee jotakin mukavaa :-)
Joulufiilis on hiljalleen alkanut nostamaan päätään enemmän ja enemmän kuten viikonloppuna kirjoitinkin, ja erilaisia jouluajatuksia tuleekin mieleen liki päivittäin, onhan tämä vaan vallan ihanaa!
Mini just kysy viikonloppuna, että kai mä teen itse taas kalenterin hänelle!! Pieni hiki pukkas otsaan, mutta ihanaa et neiti arvostaa mun tekeleitä ;)
VastaaPoistaMukavaa viikkoa <3
Tuo onkin aivan ihana asia! :-) Ihana että lapsi arvostaa! <3
PoistaKiitos S, ja samoin! <3
Itselläkin joulufiilis alkaa puskea joka päivä enemmän :) Tämä on ehdottomasti parasta aikaa :)
VastaaPoistaMukavaa viikkoa sinulle!
Kyllä se vaan näin on :-) Päivä päivältä lähempänä :-)
PoistaPidän myös, että tämä on parasta aikaa! <3
Kiitos Riitta, ja samoin! <3
Täälläkin samanlaisia fiiliksiä, ihana tuo joulukalenteri idea. <3
VastaaPoistaOikein mukava kuulla! :-)
PoistaTäällä kaikinpuolin sama fiilis! Joulufiilis ja lomafiilis, itselläni loma starttaa huomenna, mutta tsemppiä sinulle viimeisiin työpäiviin ja ihanaa lomaa!
VastaaPoistaTosi mukava kuulla! :-) Lomalla on sitten aikaa hyvin päästä vielä paremmin tunnelmaan! :-) Mukavia lomapäiviä, täällä tullaan perässä! :-)
PoistaKiva kun loma on edessäpäin, eikä takana.
VastaaPoistaSe on ihan totta :-)
PoistaTäällä myös mietitty joulukalenteria, milainen tänä vuona ja millaisia yllätyksiä. Kyllä itse tehty kalenteri vaan on hieno!
VastaaPoistaIhanaa, mukava kuulla! :-) Sitä onkin hyvä alkaa miettimään ajoissa, ettei tule kiire :-)
PoistaOlen samaa mieltä :-)
Ihanan näköinen kalenteri <3 Täälläkin ajatukset jo myös joulukalenterissa, mitä pieniä yllätyksiä siihen keksisi tänä vuonna :) Rauhallista iltaa <3
VastaaPoistaEiköstä vaan! :-) <3 Ihastuin tuohon heti, ja pakkohan se oli sitten kotiuttaa pikimiten :-)
PoistaSinulla olikin se ihana kalenteri myös viime vuonna! :-)
Mukavaa sadepäivää! <3
Mielenkiinnolla odotan, miten laitat kalenterin esille! <3 Kiitos tästä!! <3 :)
VastaaPoistaEipä kestä, kiitos itsellesi! <3
Poista