Reipasta huomenta uuteen lokakuiseen viikkoon! :-)
Viikonlopun työt tehtynä takana, ja viikko jatkuukin työn merkeissä. Loppuviikosta on luvassa pidempi vapaa, joka tuntuu niin luksukselta, joten sitä odottaen mennään tämä alkuviikko!
Ilosta muistuttelee nyt myös ihana uusi valokirjain ( I ) olohuoneen nurkassa.
Kun valokirjaimet tulivat Annon valikoimiin, ihastuin niihin heti. Päätin kuitenkin hieman sulatella asiaa, kun en heti osannut valita minkä kirjaimen olisin ottanut. Tasaisen epätasaisin väliajoin kävin ihastelemassa kirjaimia, mutta ikinä en sitten kuitenkaan kotiuttanut kirjainta. Niin ihania kun olivatkin!
Nytkin olen käynyt katsomassa kerran jos toisenkin Anttilan loppuunmyynnissä näitä, ja edelleen kirjaimet on ihastuttanut. Mutta, mikä se oikea kirjain sitten meille olisi?!
Kirjaimet alkoivat luonnollisesti huimassa alessa vähentyä, ja sitten jo ajattelin että tällä kertaa mietin asiaa liian pitkään. Tämähän ei ole itselle kovin tyypillistä! ;-)
Toissa lauantaina kaupoilla ollessa katselin I kirjainta, ja päätin että se on nyt t ä s s ä. Mieleen tuli heti: i = ilo! Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä oli meille paras kirjain, ja tämän kanssa marssin kassalle!
Olohuoneen nurkkaus oli pitkään puolivalmiina, kun loppukesästä vaihdoin järjestystä. Oikein mikään ei miellyttänyt silmää, ja viime syksynä hankittu iso Pentikin peilikin etsi paikkaansa.
Nurkkaus on nyt valmis, kun yks kaks lamppu syttyi ja laitettiin tuumasta toimeen. Peili siirtyi varastoon odottamaan, ja järjesteltiin nurkka mieleiseksi. Samalla iso taulu pääsi seinälle, jossa onkin aivan omiaan. Nurkkaus on oikein tunnelmallinen, sekä mieleinen nyt! :-)
Kiva kirjain ja ILO on niin tärkeä juttu kaikessa!
VastaaPoistaNätti on nurkkauksesi, iloa viikkoosi <3
Se on aivan totta Sari! :-) Liittyy moneen! :-)
PoistaKuten myös! <3
Ilo on tärkeä asia elämässä :) Kaunis kirjain kaunis koti :) Ja pallovalot on vaan niin ihania <3 http://valkoinenhaave.blogspot.fi/
VastaaPoistaSe on, todella :-)
PoistaKiitos kauniista sanoistasi Tintti! <3
Pallovalot ovat kyllä todella ihania, joka ilta päällä :-)
Oi, sopiipa kauniisti asetelman jatkoksi <3 I on meinannut tulla joskus meillekin, joskin eri tarkoituksessa. :)
VastaaPoistaMukavaa uutta viikkoa! <3
Kiitos Jenni kovasti! <3
PoistaTeillekin I sopisi oikein hyvin :-)
Kiitos Jenni, ja samoin! <3
Tosi kaunis ja mäkin olen välillä miettinyt valokirjainta! Valitsisin varmasti L-kirjaimen..for Love <3
VastaaPoistaKiitos :-)
PoistaSama oli itsellä, pitkään tuo kestikin että se tuli hankittua :-)
L olisi ihana! <3
Kaunis nurkkaus <3 Valokirjain tuo mukavaa tunnelmaa :)
VastaaPoistaKiitos Jenna paljon! <3
PoistaValokirjain on kyllä ihana, onneksi viimein tuli hankittua :-)
Voi, miten hauska ja piristävän iloinen nurkkaus <3 Instassa jo ihailin tuota herkullista väriyhdistelmää pallovaloissa, niin ihana etenkin tuo roosan värinen <3
VastaaPoistaKaunista illan ja viikon jatkoa <3
Kiitos paljon Janina! <3
PoistaNuo pallovalot on kyllä ollut ihan lempparit, kaikkia lempi värejä siinä :-)
Mukavaa uutta viikkoa! <3
Ihana tuo ompelukonepöytä. Tykkään!
VastaaPoistaKiitos paljon, se on todella tärkeä :-)
PoistaPitää varmaan taas itsekin kaivaa pallovalot esille ja ripustella niitä tuomaan vähän tunnelmaa pimeneviin iltoihin <3 Nuo vaaleanpunaiset on kyllä herkut.
VastaaPoistaIhanaa viikkoa <3
Ehdottomasti, pallovalot on niin pop! :-) Aivan ihania! <3
PoistaKiitos Laura, mukava kun kävit pitkästä aikaa! <3