Huomenta kaikille sinne ruudun toiselle puolen! <3
Täällä alkoi tänään peräti neljän päivän vapaa, todellista luksusta vuorotyössä! Nyt on ehdottomasti aika rentoutua! Pieniä mukavia juttuja olen suunnitellut vapaille, mutta ei mitään suurempaa. Ihan fiiliksen mukaan, hetkessä eläen :-)
Hulluilla päivillä ajattelin ( tänäänkin ) poiketa, ja toivottavasti hyvällä tuloksella. Siirtolapuutarha sarjaa olisi mielessä kerryttää, ja tänään olikin mahtava mustavalkoinen leikkuulauta tärppinä!
Vaikka en voi yleisesti todellakaan sanoa, että väen tungos on mieleeni, niin jotenkin hulluilla päivillä on kuitenkin mukava poiketa, kerran jos toisenkin. Ja aamusta // aamupäivästä on kuitenkin mukavasti rauhallisempaa kun iltaisin, joten aikainen lintu madon nappaa!
Kauppoihin alkaa hiljalleen rantautua ihania joulu juttuja ( iik, ensi kertaa mainittu blogissa! ), ja täytyy myöntää, että olen itse ainakin ihan innoissaan! Hiljalleen on mukava fiilistellä tulevaa vuoden parasta juhlaa, ei tokikaan missään nimessä liioin vielä, mutta vähän...
Ensimmäinen, ja toinenkin joulusuklaa levy on ostettu, ja vähän maisteltu. Parin vuoden takaa löytyy aivan hurmaavan tuoksuinen tummasuklaa ( kuvissa ), ja uusi suosikki löytyi tälle syksyä myös maitosuklaasta jossa maistuu niin joulu! Kiitos Jenni! <3
Ah, rentoutuminen kuulostaa just niin ihanalta <3
VastaaPoistaKyllä vaan, mutta miten se onkin niin vaikeaa vapaalla, vaikka kuinka niin ajattelisi? :-D Ainakin täällä touhua riittää touhun perään ;-)
PoistaHyviä vapaita ja toivottavasti löytyy jotain kivaa hulluilta päiviltä! :)
VastaaPoistaKiitos paljon sinulle, mukavasti vapaat sujuu, tosin, niin nopeasti taas! :-) Hih.
PoistaIhanaa, ja kuvat virittää just hyvään tunnelmaan!
VastaaPoistaKiitos Kaisa kovasti, mukava kuulla! <3
Poista