Huomenta tähän ensimmäiseen lokakuiseen viikkoon! :-)
Niin se on viikonloppu jälleen takana, ja työviikko edessä.Viikonloppu vapaa pidetään täällä ennakkoon torstaina että perjantaina, ja viikonloppu onkin pitkästä aikaa töitä.
Mennyt ihana, että syksyinen viikonloppu olikin kaikin puolin, ja tuota ruskaa voi vaan i h a i l l a! Vielä kun saisi ne odotetut ensi pakkaset! :-) Sitten on ehdottomasti laitettava kamera kaulaan, ja lähdettävä ikuistamaan ne kuurankukat!
Ostin muutama viikko sitten kaksi huopa tablettia meille pöydälle, ja vaikka kyseessä olikin heräteostos, niin olen ollut enemmän kun tyytyväinen näihin.
Monesti tuppaan kyllästymään niin kaitaliinoihin, kun tabletteihin, mutta aika aikaansa kutakin. Näissä kyllä tuntuu olevan jotakin enemmän, ja sopii juuri tähän vuodenaikaan täydellisesti. Huopa tuo lämpöä, että kodikkuutta.
Näin syksyn tullen, on taas aivan ihana ollut tehdä erilaisia kattauksia. Asiaan on toki vaikuttanut myös yhteiset viikonloppuvapaat, jolloin on aikaa panostaa asiaan kunnolla. Syksyllä tulee käytettyä paljon luonnonaarteita kattauksissa, kuten menneenä viikonloppuna.
Postauksen kuvat ovat puolestaan edelliseltä viikonlopulta, jolloin halusin simppeliä, mutta kaunista.
Serveteistä ei täällä edelleenkään ole pulaa, ja tuntuu että tarjontaa on entistä enemmän. Ja tälläinen servetti hamsteri ei tietenkään voi niitä vastustaa! ;-) Harmaisiin huopatabletteihin on ihana yhdistää välillä jotakin värikästä, mutta yleisesti mennä mieluisalla rauhallisella linjalla. Nämä Pentikin salonki servetit löytyikin, kun kaivelin syksyisempiä servettejä esille, ja ihastuin täysin näihin.
Kynttilät ovat myös iso osa kattausta, ja meillä tuppaakin usein viikonloppuisin ruoka-aika venyä, joten kynttilät laitetaan palamaan pöytään, ja tuomaan tunnelmaa rauhalliseen ruokailu hetkeen, ja toki jo siihen valmistelu hetkeen.
Hiljattain kirjoittelin Marimekon Siirtolapuutarha astioista ( klick ), ja tätä sarjaa kerrytänkin nyt hiljalleen suuremmaksi. Välillä aina mietin luopuisinko RM astioista. Ihania mustavalkoisia nekin, mutta kohtuu vähän käytössä. Tätä asiaa täytyy vielä puntaroida. Välillä kuitenkin on mukava kattaa ihan erilaisillakin astioilla.
Kaunis kattaus ja sievät ja niin syksyyn soppelit nuo huopatabletit!
VastaaPoistaIloa viikkoosi <3
Kiitos kiitos paljon Sari! <3
PoistaTabletit ovat itselle oikein mieleiset :-) Varmasti ilahduttavat pitkään! :-)
Samoin sinne! <3
Vitsi muuten viikonloppu meni nopeasti! Minikin tokaisi tänä aamuna, että päivät menee niin nopeesti :). Pieni ihminen <3
VastaaPoistaMäkin olen yrittänyt nyt viikonloppuisin edes vähän panostaa kattauksiin!
No niimpä, aivan älyttömän nopeasti, ja nytkin ollaan jo torstaissa! Ajankulu!
PoistaViikonloppuisin on niin mukava kattaa kauniisti! :-)
Ihana kattaus! Pitäisi itsekin taas panostaa ja laittaa servetit ainakin viikonloppukattauksiin, niin pienellä vaivalla saa kaunista aikaan. <3 Kiva uusi banneri myös! :)
VastaaPoistaKiitos Jenni! <3
PoistaMeillä on servetit joka päiväisessä käytössä, mutta siis helposti otettavissa rautalankakorista, eikä toki taiteltuna :-) Viikonloppuisin sitten on mukava laittaa kunnolla kaunis kattaus :-)
Ja lämmin kiitos, ihana kuulla palautetta! <3