Kirjoittelin täällä, että mielessä on muhinut muutamakin tuunaus // diy juttu, ja tässä niistä tulee ensimmäinen.
Sisustuskärpänen on iskenyt ihan kunnolla, ja tuntuu että ideoita olisi vaikka ja kuinka, kun vaan olisi aikaa toteuttaa ne kaikki! Eikä muutama lisäneliökään olisi huonompi ajatus!
Yllä oleva kuva vilahtikin tuossa aikaisemmassa postauksessa, ja tämä ihana DIY idea on vain odottanut hyvää aikaa. Tähän lampun tuunaukseen sain kipinän ihanan Jennin blogista.
Omassa projektissa ainoastaan oikaisin vähän, ja en lähtenyt tällä kertaa maalaamaan palloja, kun ajattelin kokeilla sopiiko pallovalojen pallot tähän, ja nehän olikin aivan oivat! Joten, kävin ostamassa pari lisäpalloa varastossa olleiden pallojen kaveriksi, ja sitten vaan tekemään reikiä palloihin!
Kauaa aikaa tämä homma ei siis ottanut. Palloissa kun oli toisella puolella jo valmiina reikä, joten vain toiselle puolelle reikä, ja pujottamaan!
Tälläiset DIY- jutut ovat niin kivoja! :-)
Makuuhuone uudistuu palapalalta. Yksi asia johti toiseen, ja viimeisiä muutoksia viedään, sitten olisi täysin valmista. Lähinnä piti vaihtaa valaisimia, mutta sitten ne ideat lähtikin kuljettamaan eteenpäin, ja entisestään eteenpäin. Tälläistä tämä sisustuskärpäsen iskemänä on ;-)
Eikä?! Onpas hauska:). Mul tuli heti mieleen, et vois sopia minille yölampuks!
VastaaPoistaTuo on niin mieleinen! :-) Nyt vaan tekemään! :-)
PoistaIhana tuli! <3
VastaaPoistaK i i t o s! <3
PoistaIhana idea! Olet kyllä melkoinen pallovalo queen :)
VastaaPoistaHih hih, aivan ihana kuulla! :-D
PoistaTää on ihan huippuhieno idea!!
VastaaPoistaOii ihana lamppu! <3
VastaaPoistaHieno valaisin tuli <3 Sopii teille täydellisesti ja mikä ihana DIY- juttu. Oikein ihanaa syyspäivää <3
VastaaPoistaKiitos Janina! <3
PoistaTuo oli kyllä mielestäni tosi kiva yksityiskohta makkariin :-)
Kiitos, ja samoin! <3
Tosi kiva idea, ihan mainio! 😊
VastaaPoistaKiitos paljon, ja iso kiitos menee Jennille! <3
PoistaKiva idea, ja hyvältä näyttää! Kummasti se lumipallo efekti vaan alkaa... ;)
VastaaPoistaSe on kyllä totta, se lähtee liikkeelle helposti :-)
PoistaHieno ja toimiva idea :) Hyvä vaihtoehto puuhelmistä väkerretylle :) http://valkoinenhaave.blogspot.fi/
VastaaPoistaKiitos, tuli kyllä oikein mieluinen :-)
PoistaTodella siisti! :)
VastaaPoistaOnpa tosi ihana toteutus ja kauniisti sopii pallovalojen pallotkin tähän diy-projektiin! Kannatti tehdä! <3
VastaaPoistaKiitos Jenni ideasta vieläkin sinulle! <3 Tästä tuli niin mieleinen :-)
PoistaHauska idea :)
VastaaPoistaEikös, pirtsakka :-)
Poista