Leppoisaa torstai huomenta! ♥
Täällä on heräilty vapaapäivään, ja voimia keräillään viikonlopun pitkään rutistukseen. Syysloma alkaa jo kolkutella lähellä, melkein voisi aamukamman ottaa käyttöön.
Instagramin puolella ihastelin @pienilintuinenblog kuvissa valtavan viehättävää puulaatikkoa. Pakko olikin sitten kysäistä mistä moinen ihastus on hankittu. Sainkin hyvän vinkin, ja suuntasin Pirilän Kukkataloon erään työpäivän päätteeksi. Kassalle kuitenkin menin ilman laatikkoa, mutta ihanan kummituspuun kanssa. Siinä kun myyjä pakkaili puuta pakettiin, huomasin kassan takana yhden ko. laatikon. Rohkaisin mieleni, ja kysäisin että olisiko nuita laatikoita vielä jossain. Myyjä kertoi, että ei ole, mutta tottakai voi myydä tuon viimeisen minulle! Olin hyppiä onnesta siinä vaiheessa, ja kiittelin myyjää kovasti ystävällisestä palvelusta! Kerroin vielä, että laatikon takia tulin itseasiassa...
Aivan innoissani sitten kotiin meninkin laatikon kanssa, ja tarkoitus oli käydä hankkimassa syksyn ihastuksia, Callunoita laatikkoon. Laitoin laatikon odottamaan kasveja olohuoneen lattialle, ja eipä aikaakaan kun toinen karvatassumme otti laatikon omakseen. Laatikko ei ole järin suuri, ja siksipä onkin enemmän kun huvittavan näköistä kun neiti itsensä siihen parkkeeraa. ;-)
Ajattelin tämän olevan hetkellinen höpötys, mutta joka päivä Alma neiti siinä torkut ottaa. Laatikko on siis jäänyt lattialle nyt Alman nukkuma paikaksi, en vain ole raaskinut toiselta viedä niin hyvää paikkaa pois! ;-)
Lattialla tuleekin päivittäin vietettyä aikaa, ja karvatassujen kanssa leikittyä. Välillä otan läppärinkin lattialle ja alan siinä bloggaamaan, kun tytöt nukahtaa pehmeälle matolle, ja toinen siis laatikkoon ;-)
Syksyn kauniit auringon säteet tulvivat olohuoneeseen, ja eräs vapaapäivä keitin pitkästä aikaa suklaakahvit, ja nautittiin tästä yhteisestä hetkestä kaikessa rauhassa. ♥
Olohuoneeseen on kotiutunut uusi ihana ja pehmeä matto Sotkasta. Tästä on tullut koko perheen suosikki, kyllä meinaan kissaneidit ovat siihen malliin matolla pyörineet. Jalkojen alla matto on mitä pehmein, mikäs sen ihanampaa hipsiä aamulla tähän ja aloittaa uusi päivä! :-)
Olipa onni, että löysit/sait vielä haluamasi puulaatikon. Tuo kummituspuu kiinnostaisi minuakin. Se on niin karun kaunis ♥ Mukavaa torstaita Sinullekin ♥
VastaaPoistaTuossa kävi kyllä mahtava tuuri! :-) Viime hetkellä :-)
PoistaKummituspuu on ihana, itsellä tuo on nyt kolmas versio, joka syksy on tullut se hankkittua :-) Suosittelen :-)
Iloista alkavaa viikonloppua! <3
Onpa kaunis laatikko, kävipä tuuri <3
VastaaPoistaKiitos, kävi kyllä hyvä tuuri :-)
PoistaKaunis on laatikko ja kaunis on kissa laatikossa! Turhaan niitä kukkia sinne lootaan :)
VastaaPoistaKiitos kovasti! :-) Alma neiti kiittää myös :-)
PoistaIhana kisu <3 Tärkeysjärjestys se olla pitää! ;D Täälläkin lattialla yleensä bloggaillaan, kun ei oikein pienempääkään työpöytää mahdu tähän asuntoon...Hyvää viikonloppua!
VastaaPoistaAlma kiittää! :-) <3
PoistaNiimpä, asiat nimenomaan tärkeysjärjestykseen :-) Näin se menee, usein kissat muuttavat suunnitelmia :-)
Kiitos, ja samoin! :-)
Eikä, ihana Alma! Ainakin on laatikko-ostos todettu hyväksi :)
VastaaPoistaAlma neiti kiittää! :-) Ja laatikko on todettu hyväksi yhdessä ;-)
PoistaNo kyllä kävi tuuri :) Ihana laatikko! Meilläkin on muutama puulaatikko ja ne on ihanat :)
VastaaPoistaPuulaatikot ovat kyllä ihania, ja moni käyttöisiä :-)
PoistaTeidänkin laatikot on niin upeita! :-)
Voi ihana Alma <3 ja hieno laatikko myöskin. Aivan mahtavat kuvat, niin ihailen värejä ja tuota valoa <3 Leppoisaa vapaapäivää <3
VastaaPoistaAlma pieni kiittää! <3
PoistaLaatikko on kyllä hieno, ja mukavan erilainen nuihin muihin laatikoihin :-)
Kiitos kauniista sanoistasi Janina! <3
Mukavaa viikonloppua! <3
Aivan ihana laatikko! Heti ekasta kuvasta huomasin sen, namiseinät, että mistähän tuollainen on... Ja sitten kerroitkin! :) Loistava löytö ja ihanat kisukuulumiset! <3
VastaaPoistaK i i t o s! <3
PoistaItsekin ihastuin tuohon etuosaan niin vallan, ja kävi kyllä uskomaton tuuri kun löytyi tuo laatikko sitten vielä :-)
Kissat on niin ihania:)oikein passeli lepolootana:)-sanna-
VastaaPoistaKyllä ne ovat sellaisia sydän käpyjä! <3
PoistaKiitos mukavasta kommentista! :-)
Kisuli sai hyvän nukkumapaikan. Mutta olis se ollut kaunis niiden gallunoiden kanssakin.
VastaaPoistaSiitä tuli kyllä oiva paikka pienelle :-)
PoistaIhana kisuli <3
VastaaPoistaAlma kiittää! <3
PoistaOnpa kaunis puulaatikko ja mikä mahtava paikka kisulille ottaa päivätorkut. <3 Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaKiitos Jenni! <3
PoistaLaatikko oli kyllä oikea ihana löytö, ja Alma on selvästi ihan samaa mieltä :-) <3
Viikonlopun iloa! <3
Ihana laatikko! <3 Noin siinä joskus käy, sisustusjutut päätyykin toiseen käyttötarkoitukseen mitä oli ajatellut :D
VastaaPoistaIhanaa syksyä sinulle! <3
Kiitos Heli! :-)
PoistaTotta, välillä käy juuri näin, sitten on muutettava suunnitelmia! :-)
Samoin sinne suunnalle Heli! <3