lauantai 1. lokakuuta 2016

Kun ilmat viilenee...



Päivä päivältä tuntuu enemmän syksyltä. Nyt on saatu ( nauttia ) jo viileistä aamuista, mutta ei vielä niistä ihan kirpakoista ensi pakkasista, ja samaan aikaan lämmittävistä auringonsäteistä. 
Näitä siis vielä kovasti ainakin täällä odotetaan. Toivottavasti sitten pääsisi myös kameran kanssa ulos ikuistamaan nämä kauniit hetket! :-) 





Kaunis syyskuu on pitänyt myös kotia kohtuullisen lämpimänä päivisin, mutta onneksi illan tullen on viilennyt, ja nyt huomaa nukkuvansa selvästi taas paremmin. 

Iltaisin on jo usein pitänyt vetää villasukat jalkaan, ja kyllähän se tee kuuluu myös moneen iltaan. 

Kun sitten on vielä aikaa rauhoittumiselle niin tälläinen vilukissa käpertyy torkkupeiton alle. 




Josko olen ihan täysin ihastunut sisustustyynyihin, niin ihan samoin olen torkkupeittoihin...

Viime syksyn ihastus ja lämmike tälle vilukissalle oli tämä ihana mustavalkoinen torkkupeitto. Peitto on ollut kovassa käytössä, ja sen alla on nukuttu useammat päikkärit, heitetty illalla jaloille ( ja koko neidin ympärille! ) ja pakkaspäivinä vielä peiton päälle nukkumaan mennessä. 

Tämän syksyn väri kun näyttää vahvasti kotona olevan kanerva, niin mahtavuutta olikin saada ihana kanervan värinen uusi torkkupeitto samaa ihanaa Lango home:n sarjaa. 




Torkku onkin nyt seilannut makuuhuoneen, ja olohuoneen väliä tiukasti :-) Tykkään niin kovasti kuinka tämä sopii harmaan sohvan kanssa, ja siellä makuuhuoneessa se on puolestaan parhautta vetää päikkäreille päälle... 

Myös kissaneidit on hyväksynyt uuden torkun loistavasti, mielellään nimittäin jalkoihin käpertyy päikkäreillä! :-) 


Ihanaa syyspäivää, ja alkanutta lokakuuta!


P.S. Nyt viikonlopun ajan kaikki torkkupeitot 100€ / kpl, ja Suomeen postikulut ilmaiset! :-) 
klick )

13 kommenttia:

  1. Kauniin sävyinen uusi torkku ja varmasti on lämmin, kyllä kelpaa käpertyä tuon alle nauttimaan lämpöisestä! Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis Jenni! <3

      Tuon alla ei kyllä enää palele! :-) Tälläinen vilukissakaan :-) Hih.

      Aurinkoista alkuviikkoa! <3

      Poista
  2. Aivan ihana torkku 💛 Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Jenna! <3 Tuo on niin ihanan sävyinen! :-)

      Mukavaa syksyistä alkuviikkoa! <3

      Poista
  3. Kaunis torkku ja ihanan tunnelmalliset kuvat <3 Torkkupeitot ovat niin ihania ja niitä(kään) ei voi koskaan olla liikaa :) Ihanaa alkanutta lokakuuta sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Janina! <3 Ihana kuulla! :-)

      Niitä ei todellakaan voi olla liikaa, eikä pysty vastustamaan :-) Olen aivan samaa mieltä :-) Mukava vaihdella :-)

      Kuten myös! <3

      Poista
  4. Voi, kun on kauniita ja tasapainoisia kuvia! <3 Ja tuo torkkupeitto, ihana! :) Täällä myös yksi vilttien superkuluttaja. Rentouttavaa viikkistä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis Kristiina sanoistasi! <3

      Tuo torkku on kyllä ihana, ja lämmittää todenteolla nyt tätä vilukissaa :-)

      Ihana viikonloppu takana, ja työviikko aloitettu! :-) Mukavaa uutta viikkoa! <3

      Poista
  5. Mä just makaan täs sohvalla torkkupeittojen alla :). Niin ihanaa. Aurinko paistaa ulkona, mut jotenki kiva et ilmat alkavat jo viilenemään :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvälle! :-) Rentoutumista parhaimmillaan! :-)

      Tykkään myös, että ilmat on viilentynyt, mutta mukava että aurinko piristää säteillään! <3

      Poista
  6. Ihanan näköinen torkkupeitto.
    Miedän peitot vielä jossakin täällä kaaoksen keskellä - toivottavasti löytyvät pian.
    Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! :-)

      Toivottavasti löydät muuttotavaroiden seasta pian! :-) Niiden alle kun on nyt niin mukava kääriytyä :-)

      Iloista uutta viikkoa! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...