perjantai 28. lokakuuta 2016

Huonekuusi ♥



Meillä on huonekuusi! Huonekuusi nro. 2. 

Tämä vihreä ihastus on ehkä aivan lemppari kasvi itselle! Ensimmäinen versio kesti reippaasti yli vuoden, mutta sitten yks kaks nuukahti, ja kaiho mielin sen sitten kiikutin roskiin. Siitä asti olen haaveillut uudesta kuusesta, ja yhdellä niistä monista Ikea reissuista tässä syksyllä pääsin tämän uuden yksilön kotiuttamaan! :-) 




Kuusi pääsi asustamaan yhteen ehdottomaan Ikean lemppari ruukkuun ( Socker ), kunhan olin ehtinyt suhumaalata sen mustaksi vaan ensin. Tässä kävi tosin aavistuksen hassusti! Olen jo tovin jos toisenkin odottanut ko. ruukkuja mustassa värissä, mutta turhaan. Siksi ryhdyinkin maalaus hommiin. Viimeksi Ikeassa käydessä kuitenkin odotti yllätys, ja toiveeni oli vihdoin kuultu, ja näitä ruukkuja oli tullut mustana! 




Nyt on kaikki peukut nostettu, että tämä versio kaksi olisi vähintään yhtä kestävä kun edeltäjänsä. Jaksan tätä vihreää ihastusta ihastella päivittäin, kyllä ne kasvit piristävät vaan kummasti kotia, että mieltä! 




Täällä on herätty aamuvuoroon, ja jippijaijei, tästä vuorosta hyppään loma moodiin! :-) 
Loman alkuun tosin hiippaillaan hiukan ristiriitaisin tuntein. Edessä on jälleen liki kolmen viikon ero murun työmatkan takia... aikaero ei helpota asiaa alkuunkaan joten päivä päivältä mennään eteenpäin. 


P.S. Vielä ehdit osallistumaan joulukirja arvontaan täällä

22 kommenttia:

  1. On se vaan niin kaunis! Musta tuntuu, että ostan meillekin tuollaisen tänä vuonna!

    Oikein ihanaa perjantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ehdottomasti niin symppis! <3 Aivan lemppari täällä :-)

      Suosittelen lämpimästi, tuo on pitkäikäinenkin ( toivottavasti jälleen! ).

      Kiitos S, ja iloista alkanutta marraskuuta! <3

      Poista
  2. Kauniita kuvia <3 Huonekuusi on taas kyllä ehdottomasti hankittava meillekkin. Ihanaa ja rentouttavaa lomaa Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! <3

      Huonekuusi on kyllä niin ehdoton, aivan ihana! :-)

      Kiitos, loma tuli niin oikeaan aikaan! <3 Mukavaa alkanutta marraskuuta! <3

      Poista
  3. Mun huonekuusi on jaksanut elellä kanssani jo reilut kaksi vuota. Sitkeä tyyppi!
    Ihanaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä todella sitkeä tyyppi! :-) Todella hyvin olet saanut pidettyä kuusen! :-) Wautsi!

      Kiitos paljon! :-)

      Poista
  4. Huonekuuset ovat niin ihania! Voisin kiikuttaa omani jo pian hiukan näkyvämmälle paikalle... Ihanaa lomaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! <3 Aivan lemppareita! :-) Jaksan hetkestä toiseen ihailla :-) <3

      Ilman muuta, nyt on niin ihana aika tälle ihastukselle! :-)

      Kiitos paljon Jenni! <3

      Poista
  5. Ihana! Itsekin mietin, josko tänä vuonna hommaisi huonekuusen :) Viime vuonna meillä oli huonemänty, joka oli hauska sekin. Täytyykin tutkailla Prisman valikoimaa. Ihanaa lomaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huonekuuset ovat niin ihania! :-)

      Suosittelen, kyllä nämä aika sitkeitä kavereita ovat :-)

      Se kuulostaa myös oikein mukavalta, ja vaihtelua :-) Prismassa on ainakin joskus ollut näitä, toivottavasti löydät :-)

      Kiitos! <3

      Poista
  6. Huonekuusi on kyllä ihana <3

    VastaaPoista
  7. Meilläkin taitaa olla käymässä niin, että jo toista vuotta sitkutellut huonekuusi on kuolemassa. En tiedä, mikä sitä vaivaa, nuupottaa vain vaikka kastelusta olen huolehtinut. Yritän vielä varmaan pelastaa sitä ulkopuskille tarkoitetulla havulannoitteella.. :') Loistavaa viikkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kuitenkin todella pitkään selvinnyt! :-) Pari vuotta on todella pitkä aika! Kuulostaa kovin samalta kun itsellä, koetin nimittäin todella hyvin hoitaa ensimmäistä huonekuusta, mutta sitten se vaan yks kaks nuupahti. :-/

      Kiitos Kristiina, ja iloista marraskuuta! <3

      Poista
  8. Täältäkin löytyy huonekuusi-fani :) Ne ovat niin ihania ja tykkään kun ne on niin raikkaan vihreitä. Itse niitä eilen katselin, mutta en vielä hankkinut, mutta aivan kohta sellainen varmasti muuttaa meillekin. Ihanan yksilön olet löytänyt <3 Tsemppiä työvuoroon ja oikein ihanaa loman aloitusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa! :-) Tämä on kyllä sellainen hurmaus, että en yhtään ihmettele :-)

      Tämä on parasta huonekuusten aikaa, eli ilman muuta nyt hankkimaan :-) Toivottavasti kestää pitkään ilonamme :-)

      Kiitos Janina kovasti, ihana nyt lomailla! <3 Mukavaa marraskuuta! <3

      Poista
  9. Huonekuusi pitää saada taas ennen joulua ♥

    VastaaPoista
  10. Mun huonekuusi on kestänyt toista vuotta,on ihmeen helppohoitoinen,vaikka ei aina muista kastellakaan sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa oikein hyvältä :-) Toivottavasti se jaksaa hyvin jatkossakin :-) Niin ihana kun tämä onkin :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...