Parisen viikkoa sitten ruokakauppa reissun viimeisillä metreillä silmiini osui jotain todella ihanaa, ja pakko oli palata muutama askel taaksepäin.
Onneksi palasin, nimittäin aivan todella hurmaava Paju kuin odotti siinä uuteen kotiin ja kärryyn pääsyä kovasti!
Oliivipuu on itselle ihan suur suosikki, ja kolmekin versiota siitä on tainnut kotona olla. Nyt kuitenkin on ollut pitempi tovi ilman Oliivipuuta, ja jotakin vastaavaa tilalle olen kaivannut. Vaihtelu kuitenkin virkistää.
Paju siis taisi paikata onnistuneesti tämän puuttuvan rakosen. Tuo alle kympin puu sujahti siis hyvinkin nopeasti kärryyn kun se paras yksilö tuli valituksi.
Puun iskin äkkiseltään riisikoriin, mutta kori alkoi näyttää liian suurelta pienelle puulle. Vaihdoinkin sitten vielä myöhemmin puun ihanaan Tine K:n koriin jossa se on omiaan. Ihastuin kuitenkin kovasti tuohon, että se majailee lattialla makuuhuoneessa ja siinä se onkin saanut olla :-)
Ihanaa, ja toivottavasti aurinkoista päivää kaikille!
Voi miten herkkä paju. Miten sitä hoidetaan? Itse kun olen niin tumpelo hoitamaan kaikkia kasveja, tuollainen puuvartinenkasvi olisi kiva.
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaNyt täytyy sanoa että itsekin vielä ihan alussa tämän kanssa olen. Toistaiseksi en ole antanut ihan hirveästi vettä tälle, aika pienellä kastelulla siis menty. Ja ainakin vielä on loisto kunnossa :D Itsekin olen aika peukalo tälläisten kanssa ja on ennemmin suurta tuuria kun taitoa jos saan hyvin pysymään hengissä :D
Kissakin on tainnut antaa olla sen rauhassa lattialla. Hieno.
VastaaPoistaJuu, yllättävää kyllä että tämä ei kiinnostanut kun hieman ensin uutena haistella, mutta sen jälkeen saanut olla rauhassa :)
PoistaOnpa söpö pikkupaju :) Täälläkin tekee mieli uusia kasveja, vaikka ei oikein olisi paikkaakaan. :D
VastaaPoistaItsellä on nyt sama homma! :D Monta ihanaa kasvia mielessä ja ei ole kaikille todellakaan paikkaa! :D
PoistaIhana 💙
VastaaPoistaKiitos paljon 💕
PoistaMä en kestä miten suloinen :)
VastaaPoistaHih, tuo on kyllä aika symppis 🤗
PoistaOnpa suloinen pikkupuu!
VastaaPoistaOli kyllä ihana löytö 🤗
Poista