maanantai 24. huhtikuuta 2017

Värikästä viikkoa






Se olisi jo vappuviikko! Voi nenä tätä ajankulua. Kevään viimeinen kuukausi lähtee käyntiin ihan pian, ja kesä on jo ihan nurkan takana! Uskomatonta mutta totta! Pysy tässä nyt sitten mukana! 

Tähän vapun alus aikaan sopii loistavasti pieni väri piristys! Tällä kertaa väriä tulee uusista tukisukista! Sukat ei olisi voinut parempaan aikaan kolahtaa postiluukusta, kuin viime viikolla! 
Täällä siis toivutaan edelleen jalan kanssa. Sanottakoon tähän väliin, että ehdimpä yhden päivän kokeilla töitä, mutta jalka väsyi vallan kovasti ja lepo oli // on vielä paikallaan. 

Olen käynyt nyt muutaman kerran fysioterapiassa, ja jokainen kerta on ollut kyllä loistava. En voi kun olla tyytyväinen kuinka jalkaa on hoidettu. Fysioterapeutin kanssa tulikin puheeksi tukisukat, ja kuinka niistä olisi hyötyä yleisesti kaikille jotka tekevät seisoma tai liikkuvaa työtä! Jalat jaksaa iltaisin reippaasti paremmin kun päivän tapsuttelee tukisukkien kanssa. Tässä vaiheessa jo odottelinkin pakettia Color4Care kaupasta, ja tämän keskustelumme jälkeen kahta kovemmin! 

Nyt jos hieroisi unihiekat silmistä ja lähtisi aamupalalle! 
Reipasta päivää kaikille! 



P.S. Kannattaa muuten kurkkia mitä kaikkea kivaa kaupasta löytyy. Mm. kynät ym. päivittäistä tarpeellista tavaraa löytyy mukavasti! 

12 kommenttia:

  1. Ihanan pirtsakat sukat <3
    Aika todellakin kuluu nopsaan ja meillä vielä täytsi talvi täällä, huh, eilenkin satoi koko päivän lunta!

    Tsemppiä jalan kanssa ja mukavaa maanantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) <3

      Täällä on kanssa tullut tällä viikolla lunta moneen otteeseen, mutta se on sulanut pois nopeaa. Katsoin juuri kuvia vuoden takaa ja kevät oli paljon pidemmällä tässä vaiheessa! Toivottavasti sieltäkin lumet saa kyytiä pian!

      Kiitos kovasti Sari! <3 Iloista päivää! <3

      Poista
  2. Ihan selvät "vappu"sukat, ovat niin ihanan värikkäät:)
    Meilläkin oli eilen taas maa valkoinen. Taitaa kevät jäädä välistä ja kesä alkaa kerta rysäyksellä, kun ilmat äkisti lämpenevät.
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuissa on kyllä niin ihanat värit, ne piristää harmaatakin päivää! :)

      Kyllä on ollut harvinainen kevät. Lunta tullut täälläkin useaan otteeseen, onneksi se on sulanut pian pois. Mutta kyllä jäljessä ollaan. Paljolti mahdollista että käy juuri noin kun sanoit :)

      Sinulle myös! :)

      Poista
  3. Pirteät tukisukat. Kiitos tuosta vinkistä sukkien suhteen. Itselläni on hoitovirhe nilkassa ja tukisukat ovat arkeni pelastus.
    Toivottavasti saat hyvää hoitoa jalkaasi ja kuntoutus auttaa pärjäämään arjessa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä, mukava jos oli hyötyä! :)

      Oi että, kuulostaapa todella harmilliselta. Olen niin itse tuskaillut nilkan kanssa, ja kun parantuminen on niin hidasta niin tuollainen on vielä todella kovempi juttu :/

      Kiitos paljon <3

      Iloista viikkoa! <3

      Poista
  4. Pirteät on kyllä värit sukissa, täytyy myöntää :) Ja niin se vain aika rientää, kohta saa toivonmukaan nauttia lämpimästä ja aurinkoisesta vapusta! :D Ihana blogi sulla, törmäsin blogit.fi- sivustolla. Taidanpa laittaa samantien suosikkeihin ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, ne kyllä piristää kovasti! :)

      Kiitos, ja kovasti tervetuloa mukaan seurailemaan! :) Mukava kun löysit tänne :)

      Poista
  5. Iloiset sukat sinulla 😊 Voi, miten osuvasti kirjoitit että ensi kuukausi on jo viimeinen kevät kuukausi. Herätti minut ajattelemaan että nyt todellakin kannattaa nauttia joka hetkestä, valosta ja linnujen laulusta, vaikka sää on mikä on välillä. Värikästä ja aurinkoista vappuviikkoa 💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä nuilla kelpaa mennä! :)

      Niin se tottavie on, vaikka välillä itsestä tuntuu ettei kunnon kevät ole alkanut vielä kun lunta on tuiminut tälläkin viikolla niin kovasti. Vuosi sitten oli ihan eri näköistä, kevät oli paljon pidemmällä!

      Kiitos, ja iloista vappuviikkoa! <3

      Poista
  6. No siinä on pirteät sukat :) Ihanaa vappuviikkoa sinne!!

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...