lauantai 8. huhtikuuta 2017

Tunnelmaa




Mukavaa lauantaita kaikille! 

Onko siellä kovasti keltaiset kassit heiluneet tällä viikolla? :-) Täällä on muutama ( odotettu ) tärppi tehty, ja myös nettikaupan puolelta yhtä tilausta innoissaan odottelen joka jäi kaupan puolelta saamatta. 

Edessä olisi ruokakauppa reissu, ja vielä mietin että mitä hyvää sitä voisi tänään tehdä iltapalaksi. Jotenkin nyt lyö ihan tyhjää ideat! ;-) Mutta, eiköhän se toivottavasti viimeistään kaupassa selkene! 




Poikkesin viime sunnuntaita pikaisesti Pihapuodin kevät tapahtumassa, ja muutama mukava löytö tuli samalla reissulla tehtyä. Mikä nyt ei varmasti liene suuri yllätys ;-) 

Pieni Ib Laursen lyhty oli aivan vastustamaton! Tämän tyylinen isompi versio on ollut haavelistalla hetken jos toisenkin, joten nyt täytyy jatkaa etsintää ja löytää tälle sitten isompi kaveriksi. 




Kynttilöitä on ihana poltella vielä hämertyvissä illoissa, ja myös harmaissa aamuissa kotona ollessa. Kynttilät tuovat kotiin niin ihanan ja rauhallisen tunnelman, jota ei varmasti ikinä kyllästy ihastelemaan

10 kommenttia:

  1. Kynttilöitä olen minäkin vielä iltaisin silloin tällöin poltellut, tänä aamuna tuli herättyä niin aikaisin että nyt on kynttilöitä palamassa eikä valoja vielä ollenkaan ;)Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynttilöiden tunnelma on niin loistava juttu! :-) Sitä voi vaan ihastella! :-)

      Kiitos sinulle, ja iloista sunnuntai iltaa! <3

      Poista
  2. Onpa ihana pieni lyhty, todella tunnelmallinen jo itsessään! Oikein ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös, en millään voinut vastustaa tuota ihanuutta! :-) <3

      Kiitos Jenni, ja mukavaa sunnuntai iltaa! <3

      Poista
  3. Minä jo raivailin lyhtyjä varastoon kesäksi. Tuo pikkulyhty on kyllä ihana.

    VastaaPoista
  4. Upea lyhty <3
    Kynttilöitä poltellaan meilläkin, ihan ympäri vuoden, kesäiltoinakin, kun sataa...

    Kauniit kuvat, kaunista iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! <3

      Se on kyllä totta, kyllä sateisina kesäiltoina on aivan ihanuutta laittaa myös kynttilät palamaan ja tunnelmoida :-)

      Kiitos kauniista sanoistasi! <3 Mukavaa sunnuntai iltaa! :-)

      Poista
  5. Kaunis lyhty! Mulla tuli mieleen, että meillä on partsilla yksi lyhty ja siitä tuli mieleen, että partsi pitäisi siivota! ....ja en oo muuten vieläkään pessyt ikkunoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S! :-)

      Täälläkin on vielä ikkunanpesu tekemättä. Jospa sitten kun muru palaa työreissusta niin saataisiin rykäistyä ikkunat, se kun on jotenkin niin ei niin mukavaa hommaa :-D

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...